Pyörätuoliin sidottu ja muut flunssaisen viikon tapahtumat

Tämä flunssainen viikko alkaa olla lopuillaan ja on aika kirjoittaa kuluneesta ajasta raporttia. Viikkoon mahtui kaikenlaisia asioita…

Viikko alkoi siis lääkärissä käynnillä, kun flunssa pääsi taas iskemään. Antibiootti näytti aluksi tehoavan, mutta taitaa tulla kuitenkin uusi lääkärireissu, sillä oireet eivät ole kadonneet. Ostin apteekista nenähuuhtelukannun, jolla saa huuhdeltua nenän ja sivuontelot. Kannu vaikuttaa aika tehokkaalta.



Tällä viikolla on tullut myös syötyä ruokaa. Maiju valmisti mauskasta gluteenitonta tonnikalapizzaa. Kaurajauhosta valmistettu pohja oli mahtavan hyvää. Itse puolestaan valmistin curry-kookoskanaa basmatiriisillä.

Äskettäin tuo vieressä oleva siltatyömaa esti pääsyn ostamaan alennuksessa olleita irtokarkkeja ja laitoin asiasta palautetta. Sain vastauksena pahoittelut, ongelma luvattiin korjata sekä ison pussillisen karkkeja.

Välillä pitää ikkunoitakin pestä, että niistä näkee läpi. Viimeksi otin vastaavan kuvan vuosia sitten ja se taisi tehdä Maijuun vaikutuksen. Kuukautta myöhemmin aloimme kaahata samaa polkua. 😉

Mediassa törmää usein käsitteeseen, että ihminen sidottu pyörätuoliin. Useaa pyörätuolin käyttäjää ei kuitenkaan tarvitse sitoa. Kuvattiin kuitenkin asiaan liittyvä video. Näyttääkö pyörätuolin sidottu ihminen tältä?

¨

Tämmöinen viikko tällä kertaa. Toivottavasti ensi viikko olisi jo helpompi flunssan suhteen. Miten Sinun viikkosi meni?

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa