Nyt sen ymmärsin – minusta tulee isona valittaja

Nyt minä olen lopulta keksinyt, että mikä minusta tulee isona. Aion nimittäin ryhtyä ammattivalittajaksi. Toki valitan sitten aiheesta.

Laitoin Saarioiselle äskettäin palautetta Butter Chicken mikroateriasta, koska siinä oli kastiketta todella vähän. En pystynyt syömään ruokaa kokonaan, sillä loppu oli vain kuivaa riisiä.

Saarioisten vastauksen mukaan kyseessä oli annosteluvirhe:


Valitettavasti virheellistä tuotetta ei ole havaittu valmistuksen yhteydessä. Käsittelemme asian laatupalaverissamme ja teemme parhaamme, että annosteluvirheiltä voidaan jatkossa välttyä.

Hyvityksenä sain 10 euron lahjakortin, jolla voi ostaa Saarioisten tuotteita. Sillä saatiinkin ostettua molemmille päivän ateriat. Yhtiön uutuus possuruukku aasialaisittain oli yksi niistä jätettiin se saa plussan.

Meillä ei yleensä syödä einesruokia, sillä ne ovat kalliita itse tehtyyn verrattuna. Lisäksi itse tehty ruoka on myös paljon maukkaampaa. Eineksiä syödään yleensä vain kiireessä.

Äskettäin tuo vieressä oleva siltatyömaa esti pääsyn ostamaan alennuksessa olleita irtokarkkeja ja laitoin asiasta palautetta. Sain vastauksena pahoittelut, ongelma luvattiin korjata sekä ison pussillisen karkkeja.

Mitähän tästä sitten opimme? Aiheesta kannattaa valittaa, vain niin asiat v́oivat muuttua. Ja saattaa saada jotain kivaa hyvitystä.

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa