Unelma suklaamunkeista toteutui – kiitos rakkaalle

Olen useasti kuullut, että hyvin moni lapsuusmuistoistani liittyy ruokaan. En kyllä yhtään tiedä, että miksi näin minulle on sanottu.

No oikeastaan ruoka on minulle aina ollut tärkeää ja jotenkin vain on jäänyt mieleeni, että mitä olen lapsena missäkin syönyt. Saatan myös kertoa välillä tarinaa etenkin suklaamunkeista.



Eniten kertomani tarina on se kuinka ostin perjantaisin usein koulun jälkeen paikallisesta leipomosta suklaamunkin. Söin munkin sitten kotona Sydämen asialla tv-sarjaa katsoessa. Tämä juttu kuulemma on kuultu liian monta kertaa.

Olen pyytänyt Maijua tekemään minulle suklaamunkkeja lähes koko yhdessä asumisen ajan. Tänään tämä unelmani kävi toteen, kun Maiju leipoi gluteenittomia suklaamunkkeja. Täytteenä näissä munkeissa oli kermavaahtoa. Ihana murunen on minulla! <3

Sen kunniaksi päätin tehdä lyhyen videon, jossa kuuluu jopa puheääneni. Yksi tavoitteistani on ollu tykkäämään omasta äänestäni ja tehdä enemmän videoita.

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa