Chilit kasvaa, uusi avustaja – Katso nyt aurinkoisen viikon kuulumiset

Aivan lopuillaan oleva viikko on ollut hyvin aurinkoinen ja mieltä piristävä. Viikon aikana on muun muassa palkattu uusi henkilökohtainen avustaja ja huolehdittu kasveista.

Edellinen viikko päättyi ahaa-elämykseen, kun löysin kaapista viime kesänä Maijulta syntymäpäivälahjaksi saadun valurautavuokan. Olin jo pitkään ollut ostamassa uutta uunivuokaa ja ostanutkin yhden aivan liian pienen.

Tuossa valurautaisessa vuokassa valmistin sunnuntaina uunilohta, josta tuli todella hyvää. Kaverina tällä kertaa lohella oli porkkana-perunamuusia sekä tomaattikastiketta.

Lohta ja perunamuusia.

Ruokahävikki on nykyään suuri kirosana ja sen vähentäminen on todella tärkeää. Monet näkevät nälkää ja meillä Suomessa heitetään syömäkelpoista ruokaa roskiin hurjia määriä. Onneksi on nykyään olemassa muun muassa Fiksuruoka ja Matsmart, josta voi pelastaa ruokaa.

Arvostelin tällä viikolla Fiksuruoka verkkokaupan ja tein siitä jutun blogiin. Sain siis yritykseltä 50 euron lahjakortin testiä varten. Jutun aiheesta voit käydä lukemassa täältä. Matsmartista puolestaan löydät juttua täältä.

Fiksuruoka tilauksen sisältö.

Chili ja tilli kasvamaan

Laitoin kolmisen viikkoa sitten chilin sekä tillin siemeniä multaan ja jäin odottelemaan, että miten niiden elämä lähtee käyntiin. Ensin alkoi tilli kasvamaan vajaassa kahdessa viikossa. Viime sunnuntaina siirsin tillit jo isoon ruukkuun muovimukista, kun ne olivat kasvaneet niin hyvin.

Samalla huomasin, että myös usea chili oli itänyt luvatussa kahdessa viikossa. Tällä viikolla on ollut todella aurinkoista ja lasitetulla parvekkeella on ollut lämmintä joka päivä kolmekymmentä astetta. Kasvit ovat tästä tykänneet ja lähteneet hurjasti kasvamaan.

Topi ja chili sekä tilli.

Meillä on henkilökohtaisten avustajien käytössä kaksi polkupyörää, että he pystyvät kesäisin perässämme, kun ajellaan ympäri kaupunkia. Kummipoika kävi tekemässä polkupyörille vuosihuollon, joten nyt on niillä hyvä ajella.

Tässä viime viikkoina on liian pitkäksi kasvaneet hiukset ärsyttäneet minua. Aina on tullut jonkinlainen este, kun olen päättänyt leikkauttaa hiukset. Perjantaina meille oli tulossa lakisääteinen työterveyshuollon työpaikkakäynti, joten kauheasta pehkosta oli päästävä eroon. Ei nimittäin kehdannut esittäytyä sen näköisenä. Avustaja sitten leikkasi hiukset aamulla ennen suihkua.

Minä ja uusi tukka.

Olen yrittänyt etsiä jo jonkin aikaa yhtä uutta henkilökohtaista avustajaa. Alkuun tilanne ei näyttänyt kovin hyvältä, kun työnhakijoita on tällä hetkellä liikkeellä hyvin vähän. Tällä viikolla tilanne kuitenkin helpotti, kun palkkasin uuden avustajan. Sen kunniaksi herkuteltiin Boströmin leipomon gluteenittomalla kääretortulla.

Gluteenitonta kääretorttua ja kahvia.

Tuossa aiemmin mainitut lämpimät ilmat ovat edistäneet kevättä vauhdilla. Ulkona on tämmöinen herkästi kylmävä pystynyt käymään jo nahkatakki päällä ja ilman vilttiä jaloilla. Piristää kummasti mieltäkin, kun on ollut niin kirkkaita päiviä.

Aivan kotimme vieressä sijaitseva Sortteerinlahti alkaa olla jo täysin sulanut jäistä. Toki asiaan vaikuttaa se, että uuden syväväylän ruoppaus on tehty lähistöllä talven aikana.

Löysin kirahvin ABC:n pihasta.

Aurinko paistaa upeasti.

Sula Sortteerinlahti.

Viikon kuulumiset olivat tällä kertaa tässä. Toivottavasti myös sinun viikko on ollut mukava ja tapahtumarikas. Oikein mukavaa tulevaa viikkoa juuri Sinulle!

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa