Arkea, ulkoilua sekä kummaa kuultavaa

On taas aika kirjoittaa yhden kuluneen viikon tapahtumista, vaikka niissä ei ole arkea kummempaa kertomista. En tiedä lukeeko näitä raportteja kovinkaan moni, mutta näitä on siitä huolimatta mukava kirjoittaa ihan vaikka itseään varten.

Vuoden aikaan sopiva kesäinen sää on tullut kuluneen viikon aikana takaisin iloksemme. Sen innoittamana on tullut ulkoiltua edellistä viikkoa enemmän. Uuden sähköpyörätuolin mittariin on alkanut kertyä sen myötä todella paljon kilometrejä.

Selfie Poukkusalmen sillalla.

Laiturilla kuvaamassa.

Laiva horisontissa.

Maisema ABC:n terassilta.

Keskiviikkona käytiin Maijun kanssa jäätelöllä Savonlinnan legendaarisella Lippakioskilla. Odottaesssni jonottavaa avustajaa huomioni herätti jäätelöä syömässä olevan pienen lapsen ihmettely, että miksi minulla menee letku nenään?

Lapsen äidin reaktio kysymykseen oli surullinen, sillä hän kielsi vihaisesti lasta kyselemästä asiasta. Kirjoitin tuosta tarkemmin tänne blogiin, kun noin käyttäytymällä luodaan ennakkoluuloja.

Söin lipalla toffee pehmiksen, mutta se oli minun makuuni turhan makea. Tuolla ajelulla ei tullut otettua kuvia kuin Topista, joka teki lähempää tuttavuutta Savonlinnan torisillan läheisyyteen laitettuihin hahmoihin.

Topi ankan selässä.

Topi ja koiraa ulkoiluttava mies.

Sateilta ei kuitenkaan tälläkään viikolla olla säästytty, mutta se tekee luonnolle hyvää. Perjantai taisi olla viikon ainoa päivä, kun ei kehdannut sateen takia lähteä edes ulkoilemaan.

Harmaa taivas.

Ruokaa arkeen

Torstai on kaí perinteisesti hernekeitto ja pannukakku päivä. Tällä viikolla tuli torstaina tehtyä pannukakkua, mutta tomaattikeiton kanssa. Hernekeittoa ei oikein pysty nykyään syömään, kun käy niin pahasti vatsaan.

Viikon vinkki säästämiseen liittyy muun muassa tomaattikeiton valmistamiseen käytettyyn tomaattimurskaan. Lidlistä saa nimittäin puoli kiloa hyvin laadukasta Mutti tomaattimurskaa 31 sentin hintaan. Kaupanhyllyiltä tuote tuntuu katoavan hyvin nopeasti.

Hurjan hyvää tomaattikeittoa.

Pannukakkua hillon kera.

Maiju kävi sunnuntaina kuvaamassa söpöjä nukkejaan Kirkkoniemen kellotapuliin ympäristössä. Tuolla sekä Poukkusalmen suunnalla saa otettua todella upeita kuvia. Tässä muutama otos tuolta puolelta hienoa kaupunkiamme.

Nukke puun juurella.

Kirkkoniemen kellotapuli.

Maiju kalliolla kuvattavana.

Lämpimät säät houkuttelivat meidät pitkästä aikaa juomaan kahvia tuohon taloyhtiömme pihalle. Kahvi maistuu paljon paremmalle ulkona.

Kahvia juomassa ulkona.

Arkea voi piristää luonnonkukilla.

Kulunut viikko oli siis aika normaalia kesäistä arkea, Ensi viikolla pitäisi olla kuulemma vielä vähän kesäisempiä lämpötiloja. Mie niin nautin lämmöstä.

Miten sinun viikkosi on tällä kertaa kulunut? Odotatko kovasti oikeita helteitä vai riittääkö vain se kaksikymmentä astetta?

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa