Facebook riippuvuudesta eroon

Olen vihdoinkin tainnut päästä pitkäaikaiseen tavoitteeseeni ja voin ylpeänä kertoa, että olen päässyt eroon Facebook riippuvuudesta. Alkuun se tuntui todella vaikealta, mutta se todellakin kannatti.

Perimmäinen syy tähän radikaaliin päätökseen on se, että minua on alkanut suunnattomasti ärsyttämään ihmiset, joiden elämäntehtävä tuntuu olevan valittaminen täysin turhasta. Tämä kaikki siis tulee helposti esille Facebookin puolella.

En kuitenkaan usko, että valittajien määrä on yhteiskunnassa lisääntynyt, mutta nykyään se on sosiaalisen median kautta helppoa tuoda kaikkien nähtäville. Toiset taas eivät saa itselleen muuten tarpeeksi huomiota niin pitää sekoilla tarkoituksella.

Miksi me emme osaa olla tyytyväisiä yhtään mihinkään? Jos kaikki asiat elämässä ovat muuten kunnossa niin sitten vaikka keksitään valittamista täysin turhasta aiheesta. Toisilla meistä ei tunnu olevan ikinä mikään asia hyvin.

Toisilla tämä ei jää esimerkiksi omalla Facebook profiilissa valittamiseen. Ne samat henkilöt haluavat yleensä valittaa myös muun muassa puskaradiossa. Harvoin saa lukea keskustelua, jota joku valittaja ei yritä tahallaan sekoittaa.

Kokonaan en kuitenkaan aio poistua Facebookin maailmasta, sillä täytyy pitää huolta Facebookin Pietar.in yhteisöstä. Moni heistä on tullut tärkeä osa elämää ja tuleehan Facebookista eniten kävijöitä blogiin.

Ennen aloitin päivän aamiaisen jälkeen Facebookin avaamisella. Tunsin paineita kiirehtiä lukemaan päivityksiä, että mikään ei vain mene ohi. Kun aloin miettimään tekemisiäni niin huomasin ettei touhussa ole mitään järkeä. Pitkin päivää pyörin Facebookissa lukemassa turhaakin turhempia juttuja.

Enää ei ole aamuisin mitään kiirettä avata tietokonetta, voi ottaa ihan rennosti, Ihminen jumittuu liian helposti rutiineihin. Jopa tämmöisiin jonnin joutaviin juttuihin.

Myönnettäköön nyt kuitenkin, että pääsin yhdestä riippuvuudesta eroon, mutta sitten aloin pelata ilmaista selainpohjaista strategiapeliä Forge of Empiresia. Se koukutti täysin ja alkoi viedä turhan paljon aikaa.

Huomenna lauantaina pyrin kuitenkin irtautumaan lähes kokonaan tästä arjesta, kun lähdetään reissuun. 🙂

Lapsi saattaa ihmetellä minua. Facebook

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa