Quha, Duchenne, ulkoilu… – viikon kuulumiset nyt luettavissa

Syyskuuta on eletty viikon verran, joten on aika niputtaa sen tapahtumat yhteen. Viikko on ollut kohtalaisen lämmin ja liikuttua on tullut reilusti. Muita viikon juttuja ovat olleet Quha sekä Duchenne.




Laitaatsalmen uusien siltojen valmistuttua avautui niiden luo upea paikka käydä ihailemassa maisemia Saimaalle. Tiistaina kävin yrittämässä onkimista siellä, mutta kaloja ei kiinnostanut tulla syödyksi. Tosin kaivinkoneet estivät vielä pääsyn paremmille paikoille.

Ei kala napannut.

Niin kuin useat tietävätkin jääkiekko on suuri suosikki lajini. Ja etenkin liigassa pelaavan SaiPan kannustaminen. Kiekkokausi alkaa jo ensi viikolla, joten piti ostaa jääkiekkolehden kausiopas niin tietää paljon enemmän tulevasta kaudesta.

SaiPa pelipaita ja jääkiekkolehti.

Quha käytin tietokonetta

Perjantaina julkaistu kuva oli samalla mielenkiintoinen tietoisku. Käytän nykyään tietokonetta pääosin näyttönäppäimistön avulla eli ohjaan hiiren osoittimen näytössä näkyvän näppäimistön päällä ja klikkaan haluamani kirjaimen.

Valitettavasti käteni voimat vähenevät hiljalleen, kiitos Duchennen lihasdystrofian. Tietokoneen käyttöön on oltava suunnitelmia sen varalle. Tietokoneen käyttö onnistuu Quha Zono hiirellä, joka asetetaan esimerkiksi silmälasien sankaan. Quha Zono muuttaa pään liikkeet tietokoneen hiiren liikkeiksi.

Onneksi kädessä on vielä voimaa ja se toimii vielä, mutta järkevää on harjoitella valmiiksi. Muuten voimien kadottua joutuu ongelmiin. Tilanne ei siis ole huonontunut merkittävästi, mutta nyt olen aloittanut harjoittelun tosissaan.

Quha hiiri käytössä.

Lauantaina vietettiin maailmanlaajuista Duchennen lihasadystrofian tietoisuuspäivää. On hienoa, että harvinaisista sairauksista yritetään levittää tietoa. Tuosta minunkin lihassairaudesta löydät tietoa täältä blogista.

Samana päivänä Savonlinnassa järjestettiin Keskiaikamarkkinat, joissa piti tietenkin käydä. Ympäristö markkinoille oli otollinen, sillä ne järjestettiin Olavinlinnan läheisyydessä Riihisaaressa. Hieno juttu, että tuommoisia järjestetään täälläkin.

Upea Olavinlinna.

Erehdyin tilaamaan pitkästä aikaa paketin Matsmart verkkokaupasta, joka myy ylijäämäruokaa ja muita tuotteita peräti 20 – 90 prosentin alennuksella. Tällä kertaa tuli tilattua muun muassa pyykinpesuaineita, tomaattimurskaa…

Tilauksen yhteydessä tuli taas säästettyä kymmeniä euroja. Tuolta sekä Fiksuruoasta tilatessa parasta on kuitenkin se, että ympäristö kiittää, kun ylijäämä ei päädy roskakoriin. Me ihmiset tuotamme jätettä aivan liikaa.

Mitä paketissa on?

Tämä kaikki oli paketissa.

Sunnuntaina oli ihan lämmin ilma, mutta hyvin harmaa. Kauhean kauas ei kehdannut lähteä, kun oli niin tummia pilviä. Kävin siis kuvaamassa maisemia sillan alla.

Maisema Saimaalle.

Venevaja Laitaatsalmen luona.




Meidän suunnalla viikko on tällä kertaa kulunut edellä mainitulla tavalla. Miten sinun viikkosi on tällä kertaa kulunut? Jätä kommenttia viikostasi tuohon alle, Facebookiin tai Instagramiin!

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa