Joulukuu kalenteriin – viikon aikana tapahtunut vaikka mitä

Marraskuu on ohi eli nyt on siis joulukuu. Marraskuun viimeisellä viikolla tuli muun muassa käytyä kummipojan 17-vuotis syntymäpäivillä.

Vaikka sitä tuntee olevansa vielä kauhean nuori, mutta kun katsoo miten sisarusten lapset kasvaa niin huomaa miten aika juoksee. Vastahan kummipojan ristiäiset oli ja kohta hän onkin aikuinen.

Syntymäpäivä herkkuja.

Eeropekan ristiäiset vuonna 2003 tammikuussa.
Eeropekan ristiäiset vuonna 2003 tammikuussa.

Huomasin tuossa yksi päivä, että minulla on suomalaisen miehen tavaramerkki eli kaljamaha. Enkä edes juo kaljaa tai muutakaan alkoholia. Minulla alkaa siis keski-ikä lähestymään, vaikka ei minun kai pitänyt elää edes sinne asti.

Iso maha.

Täytyy antaa jälleen kerran kiitosta meidän Savonlinnan keskussairaalan toimivuudelle. Hengitys asioista hoitava anestesialääkäri kutsui minut tiistaiksi verikokeisiin, joista seurataan muun muassa veren hiilidioksidin tasoa. Minulla arvot olivat kohdallaan, eikä mitään muutoksia tarvitse hengitystuen säätöihin tehdä.

Duchennessa sekä useassa muussa lihassairaudessa on hyvin tärkeää pitää huolta siitä, että elimistöstä poistuu hengityksen mukana tarpeeksi hiilidioksidia. Säännöllisesti otetuilla verikokeilla sekä etenkin yöllisellä hengityksen seurannalla on tärkeä rooli asiassa.

Stellar hengitystuki

Joulukuu toi talven

Tänne Savonlinnan seudulle saatiin tällä viikolla pysyvä lumi maahan, joten nyt kai sitten on talvi. Pääsin ensimmäistä kertaa testaamaan uutta sähköpyörätuolia liukkaalla kelillä. Välillä tuntui, että on itse matkustaja, mutta hyvin kuitenkin meni.

Talvinen maisema.

Luminen puu.Talvella tulee oltua enemmän aikaa sisällä, joten on keksittävä muuta tekemistä ulkoilun tilalle. Yksi hyvä tekeminen on lautapelien pelaaminen. Tällä hetkellä kovassa käytössä on Ramses.

Ramses pelilauta.

Maiju oli tilannut minulle Disney verkkokaupasta ihanan jouluisen Aku Ankka pehmolelun. Samassa tilauksessa saapui Maijun kokoelmiin uusi Lumikki nukke.

Lumikki joulukuusen luona.

Aku, Topi ja joulukuusi

Kaikilla ihmisillä on oltava oma joulukalenteri, tiesithän sen? Minulla on tänä vuonna Muumi aiheinen joulukalenteri, joka näyttää tältä.

Joulukuu toi joulukalenterin.

Tämä viikko oli siis täynnä kaikenlaista menoa ja kauheasti ei ehtinyt paneutumaan blogi juttuihin. Toisaalta hyvä niin ei jatkuvasti tule tuijotettua tätä näyttöä. Miten sinun viikkosi on mennyt? Joko olet ehtinyt aloittamaan valmistelut joulua varten?

Ensi viikolla ei varmaan tule tätä kyseistä raporttia, sillä olemme perjantaina lähdössä Maijun kanssa reissuun. Suuntana on Helsinki ja siellä Juha Tapion konsertti.

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa