Ikuisuusprojekti, parantuva painehaava… – näin viikko eteni

Tähän viikkoon on kuulunut muun muassa pitkästä aikaa keittokirjan valmistelua. Tuo useita vuosia kestänyt ikuisuusprojekti saattaa oikeasti tulla valmiiksi. Viikkoon on sisältynyt myös uuden testaamista ja tietenkin ulkoilua.




Viikko lähti käyntiin aikaan jolloin normaalisti ihmiset ovat jo hereillä eli hieman ennen kello kymmentä. Heti alkuun sai erehtyä sillä luulin, että päivän aikana ei ole tiedossa ulkoilua. Sää oli nimittäin todella harmaa ja säätiedotuskaan ei ollut kovin hyvää lupaillut. Ulos sitä kuitenkin iltapäivällä päädyttiin, kun aurinko ilmestyi esiin hyvin kauniisti. Ulkoiltiin kahden lapinporokoiran kanssa, Ruutin ja Irman. Koirat ovat yhden meidän henkilökohtaisen avustajan.

Maiju, minä ja koirat.

Tiistaina oli sitten vuorossa se sadepäivä ja ulos ei huvittanut lähteä. Eikä siinä tietenkään mitään ongelmaa ole, sillä ainahan sisältä löytyy tekemistä. Päivään kuului normaalien kotitöiden tekemisten lisäksi muun muassa jääkiekon katselua, lautapelin pelaamista sekä Topin kanssa chilien kuvaamista.

Saatiin kesän alussa kaksi chilintainta ja olen yrittänyt pitää niistä oikein hyvää huolta. Ja hyvin se on tainnut onnistua, sillä satoa on tullut ihan mukavasti. Tässä kuvassa Topi on chilien kanssa. Huomatkaa Topin uudet hienot vaatteet. Haluaisin itsekin samanlaiset housut.

Topi sammakko sekä chilit.

Lokakuun eläkepäivä sattui tämän viikon keskiviikolle ja sen kunniaksi tilattiin Savonlinnan kotipizzasta ruokaa. Parhaat gluteenittomat pizzat saa ehdottomasti tämän ketjun ravintoloista. Ja samalla tietää, että varmasti saa gluteenitonta ruokaa. Eikä tietenkään voi unohtaa sitä, että pizza on aina saapuessaan höyryävän kuumaa.

Tähän viikkoon on kuulunut myös kauppakassipalvelun testaamista. Päädyttiin tilaamaan netin kautta ruokaostokset Savonlinnan Prismasta. Syynä tähän on koronan saapuminen vauhdilla tännekin suunnalle taas. Oikein hyvä kokemus jäi tästä tilaamisesta, sillä tuotteet olivat juuri oikeat, päiväykset kaukana tulevaisuudessa sekä onnistunut kuljetus kuljetusliike Mustapäältä. Ei voi kuin suositella tämmöistä palvelua.

Pizzaa, pizzaa.

Ikuisuusprojekti ehkä valmistuu

Tämän viikon aikana lähestyin yhden vuosia hautuneen unelman toteutumista. Olen nimittäin yrittänyt kasata aivan omaa keittokirjaa. Edellisellä viikolla päätin, että reseptit ovat valmiita tällä viikolla ja niin ne taisivat myös olla. Tavoitteena olisi saada tämä keittokirja joulumarkkinoille myyntiin.

Ikuisuusprojekti sisältää muun muassa kinkkusuikale-kantarellilasagnea.
Kinkkusuikale-kantarellilasagnea valmistui maanantaina.

Juustokakku on herkuista parasta ja tietyin väliajoin sitä on aivan pakko leipoa. No tämä pakko tuli eteen tämän viikon sunnuntaina. Tällä kertaa valmistui juustokakku, jonka maku oli suklaa-mandariini. Ja hyväähän siitä tietenkin tuli. Ketun kuva on tehty piparkakkumuotin avulla.

Kakuu koristeena on kettu.

Lautapelit ovat hyvää ajanvietettä ilmojen viilentyessä. Jumitutaan aika usein pelaamaan monen kuukauden ajaksi yhtä peliä. Tällä hetkellä kovassa käytössä on strategiapeli blokus. Jokaisella pelaajalla on eriväriset laatat, jotka asetetaan laudalle. Laudalle asetettujen laattojen tulee koskettaa vähintään yhden samanvärisen laatan kulmaa. Kun pelilauta on täynnä, lasketaan pelaajien jäljellä olevat laatat. Eniten laattoja käyttänyt voittaa.

Blokus on oiva lautapeli.

Jääkiekon Liiga on pyörinyt pari viikkoa koronaan liittyviä rajoituksia noudattaen. Näin kotikatsomosta nähden otteluissa katsojat ovat pääsääntöisesti käyttäneet maskeja, se on hieno asia. Lajia on ainakin minulla ollut todella kova ikävä ja toivottavasti kausi voidaan pelata kunnialla loppuun saakka.

Lauantaina suosikkijoukkueeni SaiPa kohtasi Rauman Lukon, eikä valitettavasti mennyt kovin hyvin. Ei aina voi voittaa tai oikeastaan tuntuu välillä ettei koskaan. Kaikesta huolimatta aina pitää uskoa parempaan ja tukea suosikkejaan.

TV:ssä pyörii Lukko-SaiPa ottelu.

Iloisin asia jäi aivan jutun loppuun. Elämä on välillä vaikeaa ja tämän hankalan syksyn kruunasi ikävä painehaava. Haavaa on nyt hoidettu kolmisen viikkoa aktiivisesti. Tilanne alkaa nyt näyttää oikein hyvältä, mutta vaatii yhä hoitoa ja tietenkin lepoa. Kaiken kaikkiaan hyvin opettava tapaus, sillä jatkossa osaa osaa ottaa tämänkin riskin huomioon.

Taas tuli kerrottua omasta viikosta hyvin moni sanaisesti. Mutta miten sinun viikko on tällä kertaa sujunut? Kuulisin mielelläni lisää sinun viikosta!

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.