Pietar.in - Page 1068 of 1070 - V.I.P. Very Invalid Person
Siirry sisältöön

Eräs lähellä asuva nainen on tuonut meille sanomalehden viikonloppuisin, samalla kun hakee oman lehden yhteislaatikosta ja ulkoiluttaa koiraansa.  Täällä kun ei kanneta omiin laatikkoihin postia kuin arkipäivisin.

Tänä aamuna kuitenkin soi ovikello ja hän kertoi, että meidän lehden tuominen on liian sitovaa ja hän ei tuo lehteä tästä lähtien. Samalla kuitenkin selvisi, että jatkaa muille naapureille lehden viemistä. Näin sitä toisten mieliä pahoitetaan.

Täällä sitä ollaan pimeässä ja vietetään tämän vuotista Eart houria. Taidetaan olla alueen ainoa talo jossa on pimeää, ainoastaan tv ja tietokone tuo valoa. Parikkalan kunta mainostaa miten ovat mukana tapahtumassa, mutta täällä kunnan pohjoispäässä palaa pihavalotkin. Oikein hienoa...

326

Monille onkin varmaan jo tuttu ruotsalainen musiikkipalvelu nimeltään Spotify. Ohjelmalla löytyy kotimaistakin musiikkia löytyy todella paljon. Myös uusimmat levyt löytyy jopa ennen julkaisua. Ohjelma on ainankin vielä ilmainen, mutta liittymiskoodeja löytyy heikosti. ...jatka lukemista "Spotify invite"

Eilen kirjoitin fysioterapeutistamme ja tuli nyt mieleen, että hän on käytännössä ainoa ulkopuolinen, joka meillä käy. Täälläpäin ihmiset tuntuvat pelkäävän erilaisuutta ja edes naapurit eivät uskalla lähestyä. Olemme asuneet täällä Uukuniemellä kohta neljä vuotta ja kukaan ei ole halunnut paremmin tutustua äitiin vaikka hän liikkuu kylällä enemmän.

Toinen aivan järjetön juttu on se, että peruskoulun päättymisen jälkeen kukaan koulukavereista ei ole ollut yhteydessä minuun. Henkan aikana kävi myös aivan samalla tavalla.

Kunnassa aloitti nuorten turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskus helmikuun alussa ja lehdessä on ollut juttua kuinka huonoa kohtelua saavat. Jotkut ovat jopa sylkeneet heidän päälleen. Karjalaisia ihmisiä kehutaan paljon, mutta miksi? Täälläpäin ei ainankaan osata suhtautua massaväestöstä erottuviin millään tavalla, olkoon he sitten kotimaisia tai ulkomaalaisia.

Suomalaisen Snap Groupin kehittämä SUMO Paint on seuraava hittituotteemme maailmalla. SUMO Paint on ilmainen ja selaimessa toimiva grafiikkaeditori. Ohjelma vaikuttaa hyvältä ja myös huonot piirtäjät voivat tehdä kohtalaisia töitä. Alla esimerkki siitä. 🙂 Linkki olisi varmaan myös hyvä, eli http://www.sumopaint.com/web/. ...jatka lukemista "SUMO Paint, grafiikkaeditori selaimeen"

Tilasin nettikaupasta Philipsin HTS6100 kotiteatterin ja se laitettiin eilen käyttöön. Philipsin mukaan laitteen pitäisi toistaa ääntä yhtä hyvin kuin 5.1 sarjojenkin. Asiasta en kyllä osaa vielä oikein sanoa mitään, koska paketista puuttui kaapeli jolla voi kytkeä digiboksin kaiuttimiin. Katsoimme tänään kuitenkin Pinokkio elokuvan ja hyvät äänet tuossa ainankin oli.

philips-hts6100-468

Päätinpä nyt lisätä uuden jutun, kun eilinen toi muutaman mukavan palautteen ja kannustuksen. Tänään saatte kuulla ihanasta kummipojastani Eeropekasta, joka on kuusivuotias. Eeropekka on Helenan poika ja hän on ollut pienestä asti mukana töissä. Eeropekasta on tullut meille kaikille hyvin tärkeä, koska hän on viettänyt aikaa paljon luonamme.

190320090081

Earth Hour tapahtuma järjestetään kolmatta kertaa 28.3.2009 klo 20.30-21.30. Earth Hourin tarkoitus on sammuttaa sähköt tunniksi, idean tarkoitus on ilmaista huolensa ilmastonmuutoksesta ja vaatia päättäjiltä tiukkoja toimia ilmastonmuutosta vastaan.

Tapahtumaan osallistuu tänään vuonna jo yli 70 maata ja Suomi on niistä yksi. Suomesta mukaan on tällä hetkellä lupautunut 53 kuntaa ja kaupunkia. Luku on kuitenkin hyvin pieni, jos verrataan Ruotsiin tai Tanskaan. Haastankin nyt kaikki yksityishenkilötkin mukaan tapahtumaan.

Avasin eilen ajankuluksi uuden sivuston, jonka idea tuli mieleen sattumalta. Sivuston nimi on urheiluvideot, sinne on tarkoitus lisätä hienoimmat ja erikoisimmat urheiluun liittyvät videot tuoreeltaan. Sivusto löytyy täältä.

Julkaisin aiemmin jutun Spotify nimistä musiikki palvelusta. Nyt Spotify on saanut kilpailijan, jonka nimi on Muziic.  Ohjelman on tehnyt 15-vuotias David Nelson ja hän kertoo, että tekijänoikeusmaksut on maksettu. Muziic on yhteistyösä Youtuben kanssa. Ohjelma on huomattavasti helpompi ottaa käyttöön, koska se ei vaadi toimiakseen mitään turhia koodeja. Lisäksi Muziic on vähintään yhtähyvä  kuin Spotifyssa. Lataa Muziic täältä.

a