<

jäätelö

Varas sulatti jäätelökioskin kaikki jäätelöt

Kouvolassa Anjalan Sihvakalla murtauduttiin maauimalan luona sijaitsevaan paikallisen yrittäjän omistamaan jäätelökioskiin perjantain vastaisena yönä.

Kesä ilman jäätelöä on suomalaisille kuin talvi ilman lunta

Suomen Nestlén Valiojäätelön toteuttaman tutkimuksen mukaan suomalaisista lähes kolme neljästä kertoo vierailevansa jäätelökioskilla kesäaikaan. Jäätelökioskit ovat siis suomalaisille yhä erottamaton osa kesää.

Valion kevään uutuus jäätelöitä maisteltu

Valiolta tuli jälleen tänä keväänä markkinoille paljon uutuus jäätelöitä. Uutuuksien ystävänä olen ehtinyt jo tutustumaan kolmeen näistä jäätelöistä.

Ingman hyödyntää aurinkoenergiaa jäätelökioskeissa

Neljän Ingmanin jäätelökioskin osa sähköstä tuotetaan tänä kesänä aurinkopaneelien avulla. Kioskit ovat Helsingissä Hakaniemen torilla ja Kauppatorilla, Jyväskylän keskustassa, sekä Mäntyharjun loma-asuntomessuilla 27.6.- 10.7. ja Kokkolan asuntomessuille 15.7.-14.8.

Ingman tuo markkinoille riisipohjaisen R-ice-jäätelön

Ingman laajentaa maidottomien jäätelöiden valikoimaa huhtikuussa uudella riisipohjaisella R-ice-jäätelöllä. Täyteläinen ja rakenteeltaan kermamainen jäätelö on menestynyt hyvin makutesteissä niin Suomessa kuin Ruotsissakin.

Valiojäätelön laktoositon suklaa pakettijäätelö

Valiojäätelön laktoosittomien pakettijäätelöiden valikoima on kasvanut jälleen tänä syksynä. Nyt ”vanhat” maut mansikka, vadelma, kuningatar, vanilja ja päärynä ovat saaneet vihdoinkin seurakseen suklaan. Onhan tuota jo odotettukin, toivottavasti kohta löytyisi kaupoista.

<
Siirry sivun alkuun