neste

Mies löysi huoltamon vessasta 15 000 euroa, palautti kassalle

Iltalehti uutisoi, että tiistai-iltana Siilinjärveläisen huoltoaseman vessan lattialta löytyi lompakko, jossa oli arviolta noin 15 000 euroa rahaa. Lompakon löytänyt nuori mies toi sen myymälän kassalle.

Luottokorttien kopioimislaite on näin huomaamaton

Nesteen D-asemalla Sastamalassa havaittiin eilen luottokorttien kopioimislaite, joka oli ilmeisesti asennettu viikonlopun aikana. Kopioimislaitteen oli havainnut asemalla vieraillut asiakas, joka oli välittömästi soittanut huoltomiehelle.

Mies kuoli pudottuaan rakennustelineeltä Nesteen jalostamolla

Helsingin Sanomat kertoo, että Neste Oilin Porvoon jalostamolla on tänään puolenpäivän jälkeensattunut onnettomuus, jossa työntekijä putosi maahan varastosäiliön rakennustelineeltä. Vakavasti loukkaantunut mies kuoli myöhemmin vammoihinsa.

Perävaunuun rakennettu kylpytynnyri vorojen mukaan

Hollolan Salpakankaan Nesteen pihasta vietiin viime yön aikana kevytperävaunun päälle rakennettu puinen kaasulämmitteinen kylpytynnyri. Perävaunun rekisteritunnus on WXB-522.

4519 litraa dieseliä varkaiden matkaan

Leppävirran Paukarlahdessa Nesteen kylmäaseman maanalaisista säiliöistä on lähtenyt varkaiden matkaan 4519 litraa dieseliä. Anastus oli tapahtunut 21.01.2011 klo 00.00-23.01.2011 klo 05.00 välisenä aikana. Poliisi kaipaa havaintoja epämääräisistä dieselin tankaajista numeroon 0718755800.

Linkkivinkki, voiteluainesuositus haku

Neste Oil on avannut uuden palvelun, josta voit etsiä autoosi sopivat voiteluaineet ja kemikaalit. Haku tapahtuu rekisterinumeron mukaan, eli auton tiedot menee varmasti oikein. Palveluun pääset täältä.

<
Siirry sivun alkuun