riita

Appiukko pesi talon painepesurilla – Lähes puolen miljoonan kulut

Pääkaupunkiseudulla vuonna 1960 valmistunut kalkkitiilivuorattu 250-neliöinen omakotitalo on jälleen otsikoissa. Syynä tähän on talon ulkoseinien pesu appiukon toimesta painepesurilla parin tumman läikän takia.

Kesä hiertää naapurisopua – Perhe tehnyt naapuristaan noin 70 rikosilmoitusta

Heinolassa naapurisopu on tänä kesänä ollut erityisen pahasti koetuksella. Poliisissa asia on herättänyt turhautumista, kun on pitänyt toimia sovittelijan roolissa aikuisten riidoissa, joista osa muistuttaa enemmän päiväkotilasten kiukuttelua.

Naapuri uhkasi riidan päätteeksi tappaa, haulikko laukesi vahingossa

Oulun Kuivasjärvellä sunnuntaiyönä kahden naapuruston välillä tuli suusanallista riitaa. Toinen naapureista tuli kotiin ja suivaantunut naapurin jatkuvasta metelöinnistä.

Tunnusluku urkittiin: 3000 euroa katosi tililtä, maksaa vain 150 euroa

Kuluttajan tunnusluku urkittiin ja pankkikortti varastettiin laukusta baaritiskin tungoksessa Lontoossa. Tunnuslukua näppäillessään hän suojasi kädellään sitä. Hän huomasi vasta aamulla, että kortti oli varastettu ja sulki sen.

Luuseri mies tönäisi riidan päätteeksi naisen metron eteen

Helsingin Hakaniemessä lauantaina 16.3.2013 klo 14.25 31-vuotias mies tönäisi 27-vuotiaan naisen metroraiteille.

Yritystenverkkokauppa.com vaihtaa nimensä verkkokauppajätin painostuksesta

Yrityksille IT-laitteita ja palveluja myyvä Yritystenverkkokauppa.com vaihtaa domaininsa .fi-päätteiseksi, koska Verkkokauppa.com vaati lakitoimilla uhaten lopettamaan nimen käytön vetoamalla nimisuojaan ja yksilölliseen tavaramerkkiin.

Auton 88 000 km olikin 171 622 km, kauppa peruttava

Asiakas osti autokaupasta auton, jonka matkamittarin lukemaksi kerrottiin kauppasopimuksessa 88 000 kilometriä. Ostaja sai myöhemmin selville, että auton matkamittarilukema oli ollut viimeisessä Saksassa tehdyssä huollossa jo 171 622 kilometriä.

Riita tienkäytöstä päättyi, 75-vuotias ampui 70-vuotiasta useita kertoja

Soinissa sattui noin kello 11 ampumavälikohtaus, jossa noin 70-vuotiasta mieshenkilöä ammuttiin pienoiskiväärillä useita kertoja ylävartaloon lähietäisyydeltä. Laukausten ampujaksi epäillään paikkakuntalaista noin 75-vuotiasta mieshenkilöä.

Riita päättyi ammuskeluun Ylöjärvellä

Ylöjärven Takamaalla perjantai-iltana alle 50-vuotiaan mieshenkilön epäillään ampuneen haulikolla kohti ajoneuvossa olleita henkilöitä. Ampumistapausta oli edeltänyt asianosaisten välinen riitatilanne. Asiaa tutkitaan rikosnimikkeellä tapon yritys.

Mies poltti naisystävänsä talon ja auton riidan päätteeksi

Puumalassa Ristiinantiellä palaa asuintalo ja pihassa oleva henkilöauto. Näin ilmoitti ohikulkija Etelä-Savon hätäkeskukseen aamulla hieman kello kahdeksan jälkeen.

<
Siirry sivun alkuun