Sami Hedberg Show tarjosi naurua koko rahan edestä

Tiistaina Savonlinnaan saapunut Sami Hedberg Show – Tour de Finland tarjosi hupia koko rahan edestä, ehkä jopa enemmänkin. Harvoin tulee naurettua niin paljon kuin tuossa esityksessä.

Olin ensimmäistä kertaa Stand up -komiikkaa katsomassa paikan päällä, enkä usko että jää vimeiseksi kerraksi. En arvannut edes odottaa, että se jaksaisi naurattaa parikin tuntia.

Heddberg ja kitara
Siellä se laulaa, ja yleisö nauraa

Hedberg nauratti yleisöä päättömillä jutuillaan poliitikoista, kuusamolaisista, eläimistä, ABC-aseman juustoista… Eräs katsoja sai kuulla useaa otteeseen Kiteen seikkailijasta. Yleisö söi Hedbergin kädestä aivan ensimmäisistä sanoista lähtien.

Itseä ja useampaa muutakin nauratti eniten kokovartalomiehen juttu Werther’s Original -mainoksesta, jossa hänen mukaansa sanotaan: ”Muistan vieläkin sen päivän, kun isoisäni istui sylissäni”.

Naurua jatkettiin hyvässä seurassa ruokaravintola Piatta:ssa. Eli nyt seuraa odotetusti se pakollinen ruokakuva, jossa esiintyy leivitettyä kuhafileetä, sitruuna-voikastiketta, kasvisröstiä.

Tällä kertaa hyvää kalaruokaa osasin valita.
Eräs varmaan hallitsee vain patsaskuvaukset?

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa