Viikko taas kulunut – Kuvissa ruokaa, keikkailuja…

Viikko 16. oli varsin tapahtumarikasta aikaa ja hyvien muistojen keräämistä. Viikkoon kuului muun muassa haikeita muistoja, hyvää ruokaa, keikkailuja ja etenkin rakkaiden ihmisten seuraa.

Veljeni kävi äskettäin Itävallassa. Tuliaisena sain mahtavia merci Finest Selection suklaakonvehteja, joista suklaa ei paljoa voi parantua.

Suklaapaketti

Osallistuin Myrttisen kurkkujen reseptikilpailuun, jossa eniten tykkäyksiä huhtikuun loppuun mennessä saanut palkitaan ruuanlaittoaiheisella yllätyspalkinnolla. Kuva oli tiistain päivänkuva.

Lihakastike, jossa suolakurkkuja.

Ensimmäiset itse kasvattamani chilit alkoivat jo nyt punertaa upeasti. Aivan mahtavaa katsella oman työnsä tuloksia. Kohta saa ruokaa maustaa omilla chileillä.

Chilit punertavat kivasti.

Torstaina tuli veljen kuolemasta vuosi ja pidettiin pieni tilaisuus. Rakas kummityttöni Katariina oli myös mukana. Ihana katsoa tuota lapsen iloa.

Katariinan kanssa katseet kohtaa.

Perjantai-ilta kului Tuure Kilpeläisen upeassa konsertissa. Pitihän se keikan jälkeen käydä jututtamassa artistia ja ottaa yhteiskuva.

Samassa kuvassa Tuure Kilpeläisen kanssa.

Omat kasvattamani chilit ovat jo käyttö valmiina. Ennen ruokaan lisäämistä päätin maistella omien chilen tulisuutta ennen kuin laitoin ruokaan. Tulisia olivat. 😉 Mureke sai vähän chiliä.

Lautasella mureketta ja bataattilaatikkoa.

Itse kasvatetut basilikat ovat myös kasvaneet mukavasti. Heidän vuoro oli saada olla hetki julkisuudessa sunnuntaina.

Basilika kasvaa mukissa.

Käy tykkäämässä Pietar.in Facebook-sivuista täällä ja saat uusimmat päivitykset heti tietoosi.

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa