Pietar.in Ravintolapäivä vietetty

Yhdeksättä Ravintolapäivää vietettiin tänään lauantaina. Ravintolapäivänä kuka tahansa voi perustaa ravintolan yhden päivän ajaksi. Päivän aikana myydään itse valmistamia ruokalajeja ja juomia missä vaan.

Olin miettinyt osallistumista moneen kertaan, mutta aina on ollut muuta samaan aikaan. Tällä kertaa myös Pietar.in -blogi oli mukana Ravintolapäivässä, kun ”toimisto” muuttui iltapäivän ajaksi pop up -ravintolaksi.

  • Alkuruoka: Kesäkurpitsakeitto + leipä lisukkeineen
  • Pääruoka: Paella
  • Jälkiruoka: Maailman paras mustikkapirtelö

Tarjolla oli siis tuo upea kolmen ruokalajin lounas. Ruokailijoita kävi kaksitoista, eli mielestäni oikein hyvä tulos ensimmäisellä kerralla.  Yksi toimittajakin eksyi paikalle. Kiitos kaikille osallistujille. Elokuussa sitten uudestaan.

Pöytä valmiina ruokailijoille.
Kohta vieraat tulee.
Kiia ja Katariina
”Miun” ihanat tytöt. ♥
Paella pannulla.
Paella oli oikein maistuvaa.
Minä itse kuvassa.
Itse ravintoloitsiahan se siinä.
Kiia pelaa palloa.
Kiia pelaa palloa.

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa