Taas kerran mie kiusaan tätä ihmiskuntaa miun jutuilla. Mut tää asia on semmone, joka viimepäivinä on vaan noussut esille miu omassa elämässä, ja ympärilläni. Onnellisuus, ja mistä se koostuu.Onnellisuuden ydintä olen monta kertaa miettinyt. Lapsena oli monta onnellista, mutta myös vaikeaa hetkeä, varttuminen lihassairaana ja vieläpä vahvalla luonteella varustettuna ei ollut helppoa. Hengityshalvauspotilaan arjen alkaessa 13-vuotta täytettyäni tuntui, että miten enää ikinä voisin olla onnellinen. Makasin teho-osastolla letkuissa ja piuhoissa, en voinut puhua saati hengittää itse. Minä itkin, surin sitä kaikkea joka valui läpi sormieni, kohtasin oman rajallisuuteni. Muistan yhä elävästi sen päivän, kun hoitaja raotti pienen tuuletusikkunan kaihtimia. Siellä paistoi kevätaurinko ja lämmitti kasvojani. Päätin yrittää.
Tuon päivän jälkeen, tavalla tai toisella, olen elänyt. Muutin ensin lapsuudenkotiin takaisin sairaalasta, myöhemmin sieltä hoitoringin loputtua, vietin taas kolme kuukautta sairaalassa aikaa, kun hoitoa ei takaisin kotiin enää saatukaan. Opin siltä ajalta korvaamattomia oppitunteja ihmisluonteesta ja siitä, miten byrokratian kanssa saisin painia loppuelämäni. Taistelu-tuen avulla asuin lopulta hoitoringin turvin omassa asunnossa ja olin onnellinen, minä selvisin. Rakastuin ensimmäisiä kertoja, petyin, nautin elämästä ja opin myös ikävöimään tuttuja hoitajia, kotiväkeä ja ennen kaikkea minä elin, koneesta huolimatta.
Vierottauduin ihanien (ja rehellisyyden nimissä myös kamalien) hoitajien avulla ja tuella hengityskoneesta, ja pelkäsin muuttoa palvelutaloon, kun rinki lopetettiin. Muutin, ja huomasin kaiken järjestyvän. Opin pärjäämään itsenäisesti paljon enemmän, kävin festarileirillä eri kaupungissa ilman ketään tuttua hoitajaa/avustajaa. Olin jälleen onnellinen, minä pystyin yhä huomaamaan sen saman auringonsäteen, sen saman kastepisaran asfaltilla sateen jälkeen. Opin nauttimaan ihmisten seurasta, ulkoilusta, musiikista ja iloitsin siitä että olin vihdoin vapaa tekemään mitä halusin.
Ja nyt mie olen tässä, jälleen onnellinen. Tottakai siihen on nyt täysin eri syyt, mutta yhä mie yritän jopa välillä tulevina mustina päivinä näkemään sen auringonsäteen. Se ei enää paista tuolla taivaalla, vaan miussa itsessä. Aina se on ollut miussa itsessä. Onnellisuus tuleekin loppujen lopuksi siitä, mitä sie haluat elämältäsi, mistä sie nautit? Jos et ole tyytyväinen, hae asioihin muutosta. Tukea asioihin on saatavilla. Ja nauti siitä, mitä siulla on, mitä voit tehdä, mistä saat iloa. Oli se sitten lemmikkikoira tai kivuista vapaa päivä. Huonot päivät kuuluvat jokaisen elämään, joten kannattaa varastoida niitä hyviä jo talteen 🙂
