Nuotioon piilotetut kiväärin patruunat räjähtivät

Nuotioon piilotetut kiväärin patruunat räjähtivät Kuopiossa veneilijän lämmittäessä nuotiota. Tilanne olisi voinut olla hengenvaarallinen, ja poliisi tutkii asiaa vaaran aiheuttamisena.




Kuopion Laivonsaaressa sijaitsevalla Nimismiehennokan nuotiopaikalla ilmeni keskiviikkona 31.7.2024 vakavaa ilkivaltaa. Paikalle illalla saapunut veneilijä oli tehnyt tulet nuotiopaikkaan, ja nuotion lämmettyä nuotiopaikkaan aiemmin piilotetut kiväärin patruunat olivat alkaneet räjähtämään. Yhteensä räjähtäneitä patruunoita oli noin 10 kappaletta. Paikalla ollut veneilijä oli tapahtumahetkellä turvallisen välimatkan päässä nuotiosta, mutta tilanne olisi voinut olla hengenvaarallinen. Paikalla ei ollut tapahtumahetkellä muita henkilöitä. 

Nuotiopaikkana on iso kaivonrengas, josta löytyi tapahtuman jälkeen vielä useita räjähtämättömiä patruunoita. Räjähtämättömät patruunat ovat poliisin hallussa. 

Poliisi tutkii asiaa vaaran aiheuttamisena, jossa tahallaan tai törkeällä huolimattomuudella aiheutetaan vaaraa toisen ihmisen hengelle ja terveydelle. Seuraamuksena vaaran aiheuttamisesta on sakkoa tai vankeutta enintään kaksi vuotta.  

Nuotioon piilotetut kiväärin patruunat räjähtivät
Nuotioon piilotetut kiväärin patruunat räjähtivät

Asiasta tietäviä pyydetään olemaan yhteydessä poliisin vihjesähköpostiin vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi. 

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa