Makkarakeittoa ja mukavaa tekemistä
Makkarakeittoa ja mukavaa tekemistä on kuulunut tähän viikkoon. Ulkona on tullut oltua reilusti, kun sää on sen sallinut.
Makkarakeittoa ja mukavaa tekemistä on kuulunut tähän viikkoon. Ulkona on tullut oltua reilusti, kun sää on sen sallinut.
Kesä 2026 oli hieman erilainen kuin moni muu kesä. Kesää varjosti terveyshuolet. Näin jälkikäteen ajateltuna kesä oli ihan hyvä.
Savonlinnan Pride kulkueessa olin mukana lauantaina. Suhteellisen hyvän sään viikolla on kertynyt sähköpyörätuolin mittariin hurjasti kilometrejä!
Uusi hengitystuki ja sähköpyörätuolin huolto ovat kuuluneet vahvasti viikkoon, jonka sää oli hyvin vaihteleva.
Syntymäpäivä viikon kohokohtana. Pienen juhlan lisäksi viikkoon on kuulunut myös ulkoilua ja poskiontelon punkteeraus.