Viikko taas kulunut – Kuvissa ruokaa, keikkailuja…
Viikko 16. oli varsin tapahtumarikasta aikaa ja hyvien muistojen keräämistä. Viikkoon kuului muun muassa haikeita muistoja, hyvää ruokaa, keikkailuja ja etenkin rakkaiden ihmisten seuraa.

Perjantaina oli vuorossa jälleen keikkailua, kun Savonlinnasalissa esiintyi Tuure Kilpeläinen. Tämäkin konsertti kerää minulta paljon kehuja, niin kuin yleensäkin keikat, joilla käyn.