turisti

Seitsemän hengen miesjoukko yritti ryöstää – Turisti nappasi kaksi kiinni

Helsingin Kaisaniemen puistossa perjantain ja lauantain vastaisena yönä hieman ennen kahta aamuyöllä noin 6-7 hengen miehen joukko yritti anastaa sieppaamalla laukun turisteilta. Jatka lukemistaSeitsemän hengen miesjoukko yritti ryöstää – Turisti nappasi kaksi kiinni

Mies vietti viikon Pohjois-Koreassa – Kuvasi mielenkiintoisen videon

Pohjois-Korea on pärjännyt Rion olympialaisissa loistavasti ja voitti kuulemma myös tänä vuonna jalkopallon maailmanmestaruuden (kisat pelattiin kaksi vuotta sitten). Ei siis mitään hätää, vaikka kansa näkee nälkää. Jatka lukemistaMies vietti viikon Pohjois-Koreassa – Kuvasi mielenkiintoisen videon

Valepoliisit veivät brasilialaisturistien rahat

Helsingin Katajanokanrannassa perjantaina 24.5.2013 klo 13.15 kolme brasilialaista turistia oli tullut kävellen Kauppatorin suunnasta, kun heidän luokseen oli tullut Katajanokanlaituri 5 kohdalla tummahko espanjaa puhunut mies kysymään neuvoa. Jatka lukemistaValepoliisit veivät brasilialaisturistien rahat

Polkupyörällä Venäjälle ostamaan ja käyttämään huumeita, häkki heilahtanut muutamalle

Etelä-Saimaa uutisoi, että Imatralta käydään polkupyörällä Venäjän puolella ostamassa ja käyttämässä huumausaineita. Svetogorskiin suuntautuvaan huumeturismiin on vaikea puuttua, koska käyttö tapahtuu rajan toisella puolella. Jatka lukemistaPolkupyörällä Venäjälle ostamaan ja käyttämään huumeita, häkki heilahtanut muutamalle

Turkkilaiset hakkasivat venäläisiä Lappeenrannassa

Lappeenrannan Sammonkadulla sunnuntaina puolen päivän aikoihin henkilöautolla turistimatkalla ollut venäläinen seurue joutui turkkilaisten pahoinpitelemäksi. Seurue oli pysäköimässä autoa toistaiseksi tuntemattomasta syystä 33-vuotias turkkilainen suivaantui. Jatka lukemistaTurkkilaiset hakkasivat venäläisiä Lappeenrannassa

Japanilaisturisti syöksyi moottorikelkalla päin bensamittaria

Inarissa Saariselän taajamassa klo 14.00 aikaan japanilaispariskunta oli lähdössä kahdella moottorikelkalla tilaamalleen mottorikelkka-ajelulle lähimaastoon. Safarin vetäjä opasti parkkipaikalla kelkkojen hallintalaitteiden käyttöä. Jatka lukemistaJapanilaisturisti syöksyi moottorikelkalla päin bensamittaria

Norjalaiset alkaneet käydä ostosmatkoilla Suomen rajakauppoissa

MTV3:n mukaan norjalaiset ovat intoutuneet ostosmatkoille Suomen rajakauppoihin. Syynä ostosturismiin on se, että muun muassa liha, olut, tupakka ja polttoaine ovat usein selvästikin halvempaa kuin Norjassa. Jatka lukemistaNorjalaiset alkaneet käydä ostosmatkoilla Suomen rajakauppoissa

Siirry sivun alkuun