Pyhäinpäivänä kirkossa

Tänään, lauantaina vietetään pyhäinpäivää, jolloin omaiset vievät edesmenneiden läheistensä haudoille kynttilöitä, seppeleitä ja kukkia. Kirkoissa pyhäinpäivä on viidenneksi suosituin kirkkovuoden pyhistä.

Rehellisesti voin tunnustaa, että pyhäinpäivä ei ole minulle aiemmin ollut mitenkään merkittävä päivä. Tänä vuonna on asia kääntynyt aivan uuteen uskoon, sillä vuoden aikana on liian moni rakas ihminen lähtenyt pois keskuudestamme.

Aamulla oli edessä ”aikainen” herätys, kun lähdin pyhäinpäivän messuun. Tämän jälkeen siirryttiin seurakuntatalolle, jossa oli tarjoilu ja tilaisuus noin vuoden aikana läheisensä menettäneille. Siellä myös sytytettiin muistokynttilät vainajille. ♥

Päivä oli kuitenkin ihan positiivinen, sillä tiedän rakkaiden ihmisten olevan paremmassa paikassa. Kiitos teille, jotka jaoitte päivän kanssani paikan päällä ja henkisesti muualla. Nyt vietän rauhallisen koti-illan ja muistelen menneitä.

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa