Hyvää ruokaa ja haahuilua helteisellä viikolla

Kesä alkoi virallisesti helteellä. Viikon kruununa piti olla Cheekin keikka Savonlinnan Kauppatorilla, mutta se peruttiin ”yllättäen”. Yritettiin ottaa ilo kuitenkin irti muilla tavoin.

Maanantai:

Sähkärissäni kiinni roikkuva, Maijulta saatu Tiko sai kaverin suoraan Kiinasta. Tiko kiipesi oranssin veljensä Pikon kanssa chilin kimppuun. Nämä ihanat maskotit voi bongata meidän sähkäreistä.

Tiistai:

Jalkapallon MM-kisat 2014 lähestyvät vauhdilla ja suosikkijoukkueeni Hollannin paita saapui postissa. Kuvasta näkee, että käytössäni on Maijun hengitystuen maski, kun oma hajosi. Eikä hätää, kyseessä on Maijun varamaski.

Keskiviikko:

Alkoi vähän ärsyttää, kun Maijun isoa Guess-laukkua viriteltiin sähkäriin pihalle lähtiessä. Kätevänä miehenä keksin ovelan ratkaisun ja tilasin uuden, pienemmän Guess-laukun. Pinkki vaihtui kesäksi vaaleankeltaiseen ja laukku sopii hyvin syliin.

Torstai:

Hellettä riitti edelleen odotetusti ja lähdimme ulos vasta illasta. Maiju taas ryntäsi ensimmäiseen metsikköön jonka löysi. Ei pelottanut edes sammakot, joita hän pelkää.

Perjantai:

Paikalliselta Siiskosen Puutarhalta käytiin ostamassa amppelikurkku ja tämä kuvassa näkyvä kasvi. Muutama tykkääjä Facebookissa arvasikin, että kyseessä on vesimeloni. Saa nähdä, että mitä tästä kasvaa.

Lauantai:

Käytiin kiertelemässä Savonlinnassa, kun Cheekin konserttia ei ollutkaan. Ravintola Waahdossa käytiin nauttimassa juomat ja ihan vaan ihailemassa kesämaisemia. Palvelu pelasi, kiitos.

Sunnuntai:

Käytiin hieman ulkoilemassa rakkaan kanssa. Hieman viileä ehti tulla, kun ei ollut enää hellettä. Kuvaan eksyi kanssamme villejä lupiineja.

Vastaa Peruuta vastaus