Ompelet huuleni kiinni,
pakotat minut hiljaiseksi.
Sidot silmäni käärinliinoin,
nujerrat viimeisen vastarintani.
En uskalla, en kuitenkaan
ilkut perääni ja nautit,
kivustani.
Ja kun viimein revin itseni irti,
laskeutuu hiljaisuus.
Vuosien sota päättyy ja jäljelle jää,
riekaleinen ihmislapsi,
joka kirjoittaa.
Kirjoitan auki solmut,
jotka vuosia
hiersivät verille ranteeni.
Kirjoitan hymyssä,
kirjoitan kyynelmeressä.
Ja pikkuhiljaa, aaltojen lyödessä rantaan,
alan rakastaa jokaista kipupistettä.
Kuiskaan kesätuuleen,
kiitollisena,
suurimaan toiveeni:
”Suojele kaikkia rakkaitani,
ja kiitos. Kiitos”
