Vuosi: 2018

Pietarin vuosi 2018 oli täynnä muutoksia – nämä olivat suosituimmat jutut

Pietar.in -blogin vuosi 2018 on ollut erittäin mielenkiintoinen, sillä uudistin sen toimintamallia todella merkittävällä tavalla. Omasta mielestäni muutos on ollut kannattava.

Ruokaa, lahjoja, kyläilyä… – Jouluviikko kuvin ja sanoin

Jouluviikko alkaa olla ohi, joten on aika kirjoittaa kuluvan vuoden viimeinen viikkoraportti. Viikkoon kuului muun muassa hyvää jouluruokaa sekä kyläilyä.

Vuoden 2018 positiiviset muutokset elämässä

Vuosi 2018 alkaa olla lopuillaan ja on aika käydä läpi kuluneen vuoden tapahtumia. Tässä ensimmäisessä osassa käydään läpi vuoteen liittyneitä positiivisia asioita, jotka muuttivat jollakin tapaa elämääni.

Meidän kahden jouluaaton tunnelmat

Joulu alkaa olla monen mielestä ohi vaikka oikeasti se alkoi vasta tänään. Tai joidenkin mielestä joulu on oikeasti juhannuksen tienoilla. Kaikesta huolimatta nyt kerron hieman meidän joulusta.

Oikein hyvää joulua toivotan tällä runolla

Lopulta meillä on joulu ja toivotan tämän runon myötä oikein hyvää ja rauhallista joulua teille kaikille blogin lukijoille.

Viikko täynnä jouluvalmisteluja ja rakentelua

Vuoden toiseksi viimeinen viikko alkaa olla taputeltu, joten nyt on aika kirjoittaa juttua siitä. Viikkoon mahtui kaikenlaista tekemistä ja tässä hieman juttua viikosta kuvineen.

Kiitos sekä muut unohdetut käytöstavat

Äskettäin kirjoitin siitä, että mistä minä olen kiitollinen. Tällä kertaa kirjoituksen aiheena on sana Kiitos ja etenkin sen sanomisen vaikeus,

Pysyvä poskiontelotulehdus ja jouluruokaa – näistä viikko koostui

Viikko on aivan lopuillaan, joten on aika kirjoittaa tänä vuonna perinteeksi palannut viikkoraportti. Joulu on jo ihan ovella ja kuluneeseen viikkoon on mahtunut jälleen jouluvalmisteluja ja uutta tietoa sairastelustani.

Poskiontelotulehduksen syy selvisi – ”ei voi parantaa”

Tämä syksy sekä alkutalvi on tullut rampattua oikein urakalla lääkärissä, kun toinen poskiontelo on ollut tulehtunut elokuusta asti. Tai ehkä pidempäänkin ilman ihmeempää oireilua.

Vinkkejä turvalliseen jouluun – vältä onnettomuudet näin

Joulu lähestyy vauhdilla ja sen myötä usean onnettomuuden riski kasvaa huomattavasti. Tähän juttuun olen koonnut vinkkejä siihen, että miten vietät joulun mahdollisimman turvallisesti.

<
Siirry sivun alkuun