Ulkoilua sekä Juha Tapion upea konsertti

Keväinen viikko alkaa olla lopuillaan eli on aika laittaa pakettiin sen tapahtumat. Kunnolla alkanut kevät sekä Juha Tapion konsertti piristivät paljon.

Kevät on ottanut suuren harppauksen eteenpäin kuluneen viikon aikana. Kiitos tästä auringon ja muutaman sateisen päivän. Huomattavasti sulaneiden lumien myötä ulkoilu on lisääntynyt reilusti. Sohjot olivat kadonneet teiltä nopeasti, mutta tilalle tulivat ikävät vesilammikot. Niistä kuitenkin pyörätuolilla pääsee paljon helpommin kuin sohjosta.



Viikon kohokohta oli ehdottomasti Juha Tapion konsertti Savonlinnasalissa torstaina. Konsertti ylitti kaikki odotukset, sillä uuden levyn biisit olivat todella koskettavia. Tuosta voit lukea lisää täältä.

Hyvää ruokaa on tullut nautittua jälleen. Viikko alkoi laiskasti, sillä tilasimme ruokaa Kotipizzasta. Kinkku-pekonipizza maistui oikein hyvältä. Tein viikon aikana lihaisaa lasagnea, johon tuli kilo naudan jauhelihaa, kuusi lasagnelevyä ja juustoa reilusti. Sunnuntaina puolestaan paistettiin lettuja sekä täytteeksi tonnikalatäytettä.

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa