Esteetön huvila Lajunhelmi matkan kohteena

Esteetön huvila Lajunhelmi sijaitsee Rantasalmella aivan Valtatie 14 läheisyydessä. Tässä jutussa käydään läpi Lajunhelmen esteettömyyttä etenkin sähköpyörätuolilla liikkuvan silmin.

Vietettiin Maijun kanssa kesäkuun alussa viiden päivän loma Rantasalmen Laju-Korholan tilan esteettömällä huvilalla Lajunhelmessä. Tuo loma oli todella ansaittu, sillä viime kuukaudet ovat olleet todella raskaita henkisesti. Teki oikeasti hyvää saada vähän taukoa tästä normaalista arjesta. Ja mikä parasta, matkarasitus oli minimaalinen, sillä matka oli kotoa vain reilut 35 kilometriä.

Esteetön huvila Lajunhelmi terassin puolelta kuvattuna.
Grillaus onnistui hyvin Lajunhelmen terassilla.

Esteetön huvila Lajunhelmi

Esteetön huvila tai mökki on rakennettu vuonna 2013 ja se soveltuu ympärivuotiseen käyttöön. Höylähirrestä rakennetun huvilan koko on 120m2 ja sieltä löytyy kolme kahden hengen makuuhuonetta. Yksi makuuhuoneista oli hyvin tilava pyörätuolin käyttäjälle. Lisäksi vuodesohva löytyy neljälle hengelle.

Täysin varustellun keittiön lisäksi huvilalla on iso olohuone takkoineen. Kuumasta säästä johtuen emme kokeilleet käyttää takkaa. Ruokaa pystyi valmistamaan myös terassilla olevassa grillissä. Keittiöön olisi toivonut tasoa, jonka alle pääsisi hyvin myös pyörätuolilla.

Esteetön huvila Lajunhelmi tarjosi tilavan keittiön.
Hyvin varusteltu keittiö.
Isoin makuuhuone oli riittävän kokoinen.
Tässä huoneessa pystyi majoittumaan molemmat.
Esteetön huvila Lajunhelmi olohuone on todella tilava.

Saavuimme huvilalle lauantaina pienen mutkan kautta, kun en ollut tajunnut kysyä tarkempaa osoitetta. Esteetön huvila Lajunhelmi sijaitsi 700 metrin päässä valtatiestä. Onneksi matka oli lyhyt, sillä tien pintaan oli jouduttu levittämään mursketta ja tärinä oli todella kova. Perille päästiin kuitenkin ehjin nahoin.

Huvilalta löytyi tilava tukikaiteilla varustettu wc, mutta me jouduimme käyttämään pientä wc:tä. Lavuaari oli nimittäin sen verran lähellä pönttöä, että suihkutuolilla olisi ollut hankalahkoa siihen päästä. Myös allaskaappi tuottaa vaikeuksia esteettömään toimimiseen,

Tukikaiteilla varustettu wc
Tukikaiteilla varustettu wc näyttää tältä.
Pienempi wc ei ollut mikään tilaihme.
Pienempi wc ei ollut mikään tilaihme.

Huvilan sisälle oli etupihalta aika jyrkkä luiska, jonka nouseminen onnistuu sähköpyörätuolilla helpohkosti. Terassilta löytyvä luiska oli loivempi, mutta siihen toivoisi pientä reunusta ja huomioteippiä reunaan. Huomioteippiä olisi voinut olla myös terassille vievissä rappusissa, sillä niiden hahmottaminen ei ole kaikille helppoa.

Luiska ja terassi ovat samanväriset.
Vaaraa aiheuttava luiska.
Terassi ja luiska suuremmassa mittakaavassa.
Terassi oli todella tilava.
Terassi grilleineen ja pöytineen.
Tässä on tilaa grillata ja viettää aikaa.

Eniten reissusta odotettu saunominen jäi myös valitettavan vähälle. Huvilan saunan lauteet olivat siirrettävissä sivulle, mutta tukipuut estivät saunaan pääsyn suihkutuolilla. Rantasauna olisi ollut meidän käyttöön sopiva. Sinne vievä väylä olisi kuitenkin ollut todella hankala kulkea suihkutuolilla tai kuljettaa nosturi sinne. Harmillista!

Esteetön huvila Lajunhelmi sauna ja pesuhuone.
Pesuhuone ja sauna
Rantasauna oli tilava.
Rantasauna on tilava.
Rantasaunan pukuhuone.
Rantasaunan pukuhuone.

Esteettömyys on laaja käsite ja kaikkia esteettömyyttä tarvitsevia on hankala ottaa huomioon. Yhteenvetona voisi todeta, että puutteet ovat pieniä ja todella pienellä panostamisella korjattavissa. Edellä mainittujen asioiden lisäksi huvila tarvitsisi enemmän tukikaiteita ja myös muutaman korkeamman tuolin, josta olisi helpompaa nousta ylös.

Huvilalla sai nauttia luonnon rauhasta hyttysien kanssa sekä kesäisestä lämmöstä. Syötyä tuli ehkäpä liiankin hyvin, sillä otettiin mukaan ruokaa ehkä vähän liikaa ja eihän niitä nyt jaksanut enää takaisin kuljettaa. Rentouttava viisi päivää kaiken kaikkiaan puutteista huolimatta.

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.