Ajattele ympäristöä, älä osta kassalta muovikassia roskapussiksi

Ajattele ympäristöä, älä osta kassalta muovikassia roskapussiksi. Kassalta yksittäin myytävä muovipussi sisältää jopa viisi kertaa enemmän muovia kuin rullasta myytävä.

Vuoden 2025 loppuun mennessä tulisi muovikasseja käyttää alle 40 vuodessa kansalaista kohti. Suomalaiset käyttivät 64 muovikassia vuonna 2022, eli tavoitteeseen on vielä matkaa.

Luontoon ajautuva muoviroska on yksi aikamme suurimmista ympäristöongelmista. Lidl kysyi suosituissa sosiaalisen median kanavissaan asiakkailtaan keskeisimpiä syitä muovikassin käytölle. Facebookissa* 43 prosenttia kertoi käyttävänsä muovikassin roskapussina ja 32 prosenttia kertoi syynä muovipussin ostolle sen, että oma kassi unohdetaan ottaa kauppaan mukaan. Instagram-kyselyssä** taas puolet kertoi oman kassin unohtamisen olevan syy muovikassin ostolle ja 26 prosenttia muovikassin käytön roskakassina.

– Syyt muovikassin ostolle ovat hyvin käytännölliset ja inhimilliset. Yleisesti myös ajatellaan, että kaupasta ostettu muovikassi, joka käytetään roskapussina, on ekoteko. Haastaisin tätä hieman; kassalta yksittäin myytävät muovikassit sisältävät viisi kertaa enemmän muovia kuin rullassa myytävät. Tämä on monelle yllätys – Instagram-kyselyssämme 64 prosenttia ei ollut tiennyt tätä. Rullana myytävä muovikassi on siis kevyempi vaihtoehto, ja se on kevyempi myös kukkarolle, kertoo Lidlin vastuullisuuspäällikkö Annu Puurula.




Ympäristöministeriö ja Kaupan liitto ovat 2016 solmineet muovikassisopimuksen, joka on vapaaehtoisuuteen perustuva Green Deal -sopimus. Taustalla on EU-direktiivi, jolla pyritään vähentämään muovikassien kulutusta ja merten roskaantumista. Tavoitteena on, että vuoden 2025 loppuun mennessä muovikasseja kulutetaan vuodessa alle 40 kappaletta kansalaista kohden. Tavoitteesta ollaan vielä kaukana, joten nyt koko kaupan ala kampanjoi muovikassien kulutuksen vähentämiseksi.  

– Pyrimme vaikuttamaan niihin tekijöihin, jotka saavat asiakkaan ostamaan muovikassin. Moni unohtaa oman kassin kauppaan tullessaan, ja siksi myymälöissämme on nyt muistutus ottaa mukaan oma kassi. Näin sen voi käydä vielä hakemassa autosta tai jos asuu lähistöllä niin kotoa ennen ostosten tekoa. Muovikassissamme taas on teksti, joka muistuttaa sen uusiokäytöstä sekä kannustaa käyttämään kestokassia. Kauppareissun jälkeen muovikassin voikin taitella jo valmiiksi takin taskuun, niin seuraavalla ostoskerralla on oma kassi mukana, Puurula vinkkaa.

Onko muovikassi oikeasti pahis?

Lidlin muovikassi on 80-prosenttisesti kierrätysmuovia. Eikö paras vaihtoehto olisi ostaa muovikassi ja hyödyntää se seka- tai muovijätteen roskapussina? Miksi muovikassien käyttöä tulisi vähentää?

– Muovi on luonnossa erityisen haitallista, sillä se kestää pitkään – jopa vuosikymmeniä ja -satoja. Tärkeintä olisi kuitenkin muistaa, että käytti mitä kassia tahansa, niin se tulee kuluttaa loppuun saakka ennen oikeaoppista kierrätystä. Esimerkiksi Lidlin muovikassi on todella kestävä, ja sillä voi kantaa monen kauppareissun ostokset ennen roskapussiksi päätymistä, kertoo Puurula.

*Kysymys esitettiin Lidlin Facebook-tilillä viikolla 20 ja siihen vastasi noin 4500 käyttäjää.

**Instagram-kysely toteutettiin viikolla 20 Lidlin Instagramin story-osiossa, ja kysymyksiin vastasi vajaa 4000 käyttäjää.

a photo of white statue inside museum
Photo by Anna Shvets on Pexels.com

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.