elämä

Iloisia muutoksia sekä painavaa asiaa

Elämässä on ollut myös iloisia muutoksia viime aikoina. Aiempien viikkojen ongelmat jatkuivat tälläkin viikolla, mutta ehkäpä tässä ollaan nyt menossa vähän parempaan suuntaan. Viikkoon on mahtunut kaiken tämän lisäksi muun muassa ulkoilua ja grillaamista.

Eteenpäin vaikka väkisin – ”aortan repijä sekä muut viikon jutut”

Aika kurja viikko on taas ollut, mutta eiköhän tästäkin mennä eteenpäin päivä kerrallaan. Elämä on välillä taistelua, mutta toki myös tästä selvitään.

Tuska suuressa roolissa – onneksi viikkoon on mahtunut myös iloa

Henkinen tuska on ollut tällä viikolla suuressa roolissa, mutta näköjään siitäkin selvittiin elossa. Onneksi viikon aikana on ehtinyt myös muun muassa nauttimaan hyvästä säästä ja on tullut valmistettua keittiössä uudenlaista ruokaa.

Lapsuusmuistoja, kesän viimeiset helteet ja sijaispula

Lapsuusmuistoja, kesän viimeiset helteet ja sijaispula ovat olleet kuluneen viikon ykkösaiheet. Tallinnan reissun jälkeen olen keskittynyt lähinnä matkaraportteihin, mutta nyt on kuitenkin aika palata arkeen ja kertoa, että miten viikko on kulunut.

Paksu Margareetta, upea maailmanpyörä… – lisää juttua matkasta

Tallinnan matkasta kertovan juttusarjan toisessa osassa esiintyvät muun muassa Paksu Margareetta sekä maailmanpyörä. Käy lukemassa juttua mielenkiintoisesta Tallinnan matkasta. Ensimmäisen osan löydät täältä.

Tallinnan matka oli mahtava – koettiin paljon uutta

Pitkä hiljaiselo matkailun suhteen päättyi lopulta heinäkuussa, kun matkustettiin Maijun kanssa viikoksi Tallinnaan. Korona teki pitkän tauon matkustamiseen, sillä edellisen kerran käyntiin matkalla Helsingissä joulukuun alussa. Tässä tulee ensimmäinen osa reissusta.

Haikeutta, remontointia ja pakkailua – viikon kuulumiset luettavissa

Viikkoon on kulunut lapsenvahtina oloa, pienen pintaremontin aloittelua sekä haikeutta. Ja kuulemma kesän viilein viikko on nyt takana, uskoo ken tahtoo. Jos viikon kuulumiset kiinnostavat niin kannattaa käydä lukemassa.

Odotettu muutto kotiin kruunasi kesäisen helleviikon

Tämän kuluneen hyvin lämpöisen sekä kesäisen viikon kohokohta on ollut muutto takaisin. Muuten viikkoon on mahtunut ihanaa lämmöstä nauttimista sekä yllättäen grillaamista ulkona.

Juhannusviikko täynnä elämää: ”stressiä, muutoksia, lämpöä”

Juhannusviikko on ollut täynnä muuttuvia tekijöitä ja toki myös tuleva muutto takaisin kotiin aiheuttaa stressiä. Lämpöä on onneksi riittänyt ja olihan meillä vähän aihetta juhlaankin.

Kesäistä Savonlinnaa, saippuakuplia sekä paljon muuta

Kesäkuun ensimmäisellä viikolla on tullut kierreltyä Savonlinnaa oikein urakalla. Nyt on nimittäin hyvä ajella, kun maanantaina sähköpyörätuoliin vaihdettiin uudet akut. Viikko on sisältänyt tämän lisäksi muun muassa lämmöstä nauttimista sekä hyvää ruokaa.

<
Siirry sivun alkuun