Syksyistä ulkoilua ja mauskasta ruokaa

Syksyistä ulkoilua ja mauskasta ruokaa on kuulunut marraskuun ensimmäiseen viikkoon. Mitä muuta viikkoon on kuulunut? Sen voit lukea tästä jutusta!

Heti päivän vaihduttua maanantaille tehtiin historiaa, kun Mercedeksen 20-vuotias Kimi Antonelli ajoi F1 maailmanmestariksi. Hänestä tuli lajin historian nuorin mestari. Viikon ensimmäisenä aamuna oli paljon tekemistä, kun oli normaalit maanantaiset hengitystuen letkujen yms vaihdot ja sitten fysioterapia klo 11. Minä olin tällä kertaa vuorossa ensimmäisenä. Fysioterapian aiheena oli tällä kertaa jalat. Ehdittiin toki Tuiskun kanssa myös ulkoilemaan.

Ulkona oli maanantaina ihan ok sää, joten oltiin Tuiskun kanssa raittiissa ilmassa tunnin ajan. Joku utelias henkilö pääsi myös kuvaan.
Tehtiin kiisseliä punaisista viinimarjoista.

Tiistaina aamupäivällä satoi jotain rännän tapaista. Lämpötila oli 3 astetta, joten ei ollut mitenkään lämmin sää. Tuisku lähti käymään Citymarketissa ja minä kävin sillä aikaa ulkoilemassa. Iltapäivällä lämpötila nousi 5 asteeseen ja aurinko kurkisti pilvien takaa. Tuuli kuitenkin yltyi, joten parempi oli ulkoilla aiemmin. Päivään kuului myös pyykinpesua, kun sähkö oli edullista.

Kyllä se talvi sieltä vaan saapuu. Toivottavasti ei kuitenkaan sada lunta montaa metriä, että pääsee hyvin ulkoilemaan.
Aika kurja sää oli ulkoiluun tiistaina. Jäinen sade hakkasi ikävästi naamaan ja muutenkin sää oli synkkä. Ei kuitenkaan tullut mieleenkään olla ulkoilematta.

Keskiviikkona piti herätä jo klo 8, kun piti soittaa terveyskeskuksesta aika cystofixin vaihtoon. On kyllä jännää, että kiireettömiä aikoja lääkäriin saa vain tuolloin. No sain ajan jo ensi viikolle. Kun oltiin herätty ajoissa niin lähdettiin ulkoilemaan klo 11 aikaan. Ulkoilun jälkeen tehtiin kaksi erilaista ruokaa. Tuiskulle tehtiin makkarakastiketta ja minulle kanakeittoa. Viikon jälkimmäinen fysioterapia oli vuorossa keskiviikkona. Sen aiheena oli käsien venyttely ja käsittely.

Keskiviikkona oli mielenkiintoinen sää ulkoiluun. Lämmintä oli 2 astetta, mutta kasvoilla kävi viima kuin olisi ollut pakkasta.
Vaikka olen yleensä aika vaatimaton, niin nyt tein aivan älyttömän hyvää ruokaa.
Tuisku virkkasi nukelle hienon paidan.

Syksyistä ulkoilua

Torstaina sää oli pitkästä aikaa piristävän aurinkoinen. Lämpötila nousi enimmillään 7 asteeseen. Mutta tuuli oli kova ja viileä. Tämä tuntui ikävältä etenkin Laitaatsalmen sillalla ajaessa. Kävin ensin Lidlissä hyvien tarjousten perässä ja sitten ajettiin lenkki Tuiskun kanssa. Illalla oli pakko katsoa jääkiekkoa, kun SaiPan maalivahti Kari Piiroinen pelasi Leijonissa ensimmäisen ottelunsa. Ja hän pelasi erittäin hyvin, kun päästi vain yhden maalin.

Kova aherrus on ollut käynnissä läheisellä leikkikentällä. On hienoa, että @cityofsavonlinna panostaa myös lapsiin.
Ulkoilun jälkeen söin keittoa ja sitten aloin kirjoittaa tätä juttua.

Perjantaina aurinko paistoi taas ihanasti koko päivän, mutta tuuli oli erittäin kylmä. Käytiin kuitenkin Tuiskun kanssa ulkoilemassa vajaan tunnin ajan. Päivään kuului joulukuun työvuorolistan suunnittelua. Se tuleekin olemaan hieman erilainen projekti kuin ennen, koska Tuiskulla on nyt käytössä enemmän tunteja.

Voi hyvä ihme, että tuuli oli kylmä.
Leikkikenttä on melkein valmis. Vielä tulee istutuksia ja siirtonurmea.
Perjantaina vietettiin ruotsalaisuuden päivää. Päivää vietetään suomenruotsalaisten ja maamme kaksikielisyyden kunniaksi.

Lauantaina oli taas tehtävä ruokaa, jo toisen kerran tällä viikolla. Nyt valmistui erittäin juustoinen gluteeniton tortillavuoka Tuiskulle ja minulle Saimaan tuore uunilohi sekä kantarellikeittoa. Ruoan jälkeen lähdettiin Tuiskun kanssa käymään Hernemäen yritysten perhetapahtumassa. Oli mukava käydä tutustumassa FysioSataman uusiin toimitiloihin. Mukana tapahtumassa oli myös Sirkan Leipomo, Itäosa ja K-Market Hernemäki. Tämän jälkeen ajettiin Tuiskun kanssa lenkki.

Topi esittelee Itäosan mainostavaroita.
Kävin ajamassa uusitulla leikkikentällä. On kyllä hyvä, kun sinne tuli kivituhka kulkuväylät.
Topi kävi laskemassa uudesta liukumäestä.

Sunnuntaina lähdettiin pitkästä aikaa Tuiskun kanssa käymään Prismassa. Toisella puolella kaupunkia sijaitsevassa Prismassa tulee käytyä hyvin harvoin, kun sinne pitää mennä taksilla. Sunnuntaina oli isänpäivä. Ei tuota päivää tullut vietettyä, kun oma isä on kuollut ja omia lapsia ei ole. Tämä viimeisenä mainittu tuo isänpäivänä toki suurta haikeutta, mutta sellaista elämä on.

No tulihan tuota ostettua jotain.
Viikon päätteeksi oli ihan hyvä sää.

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa