ilo

Pikkupoika sai leikkivirvelillä kalan – Riemu tuo katsojalle hyvän fiiliksen

Eräs perhe lähti yhdessä kalastamaan ja viettämään aurinkoista päivää rannalle. Perheenäiti alkoi kuvaamaan videolle, kun pieni poika ryhtyi kalastamaan leluvirvelillään.

Pääsiäisruno

Jokaisena keväänä minä herään, uuteen iloon ja energiaa kerään

Inspiraatio – mistä se tuloo?

Miulta on moni ihminen kysynyt, mistä mie saan inspiraatiota, mitkä asiat saa miut kirjoittamaan tai hymyilemään? Toki listassa on ansaitulla ekalla sijalla perhe, oma aviomies ja sukulaiset. Mutta mikä saa Maijun sydämen heittämään volttia tai innostuksen pilkahdukset silmiin?

Parisuhde – miten siitä voi selvitä?

Miulla on pitkään ollut jo mielessä kirjata ylös omia henkilökohtaisia ohjenuoriani ja ajatuksiani parisuhteessa elämisestä. Nyt oli niiden paljastamisen aika.

Opetus

Unelmien siivin olen lentänyt kaukaisiin maihin, noussut aamuun uuteen, kadonnut iltaan pimenevään.

Iloa elämään!

Moni on kertonut saavansa potkua päivään luettuaan meidän juttujamme ja nauttineensa niiden positiivisuudesta. Elämähän on välillä ala- välillä ylämäkiä. Päätin listata asioita, joista itse saan iloa elämään, jotta muistaisin ne huonoinakin hetkinä ja päivinä.

<
Siirry sivun alkuun