<

kaasu

Poikien typerä pila koululla – Suihkuttivat käytävään kaasua

Hattulassa maanantaina puolen yhdentoista aikaan koulun käytävään laskettiin kaasua kahdesta luvattomasta ilmeisesti OC -kaasusumuttimesta.

Alushousuihin asennettava suoja muuttaa pierut mintun tuoksuisiksi

Pierujen päästäminen on noloa julkisella paikalla. Flat-D niminen yritys on tuonut mielenkiintoisen helpotuksen tähän asiaa.

80-vuotias mummo nappasi poliisin kaasuaseen

Turun Sanomat uutisoi, että tiistaina kahdeksan saman romanisuvun edustajaa istui tuomioistuimen edessä. Nuorin syytetyistä oli parikymppinen mies ja vanhin noin 80-vuotias nainen.

Naiset hakkasivat, mies kosti kaasuttamalla asunnon

Kuusamossa Lämsänkyläntiellä sijaitsevassa asunnossa torstai-iltana kahden kyläilemään tulleen naisen ja asunnossa asuneen mieshenkilön kesken. Naiset pahoinpitelivät miestä nyrkein, potkimalla ja kuristamalla.

Nuori ryöstäjä kaasutti myyjiä, kaverikin sai osansa

Vantaan Hakunilassa torstaina klo 13.10 elintarvikemyymälässä 15-vuotias poika jäi kassalla kiinni näpistämisestä. Pojan 16-vuotias kaveri yritti auttaa ja sumutti kahden kaupan henkilökuntaan kuuluvan päälle pippurikaasua.

Vappupallon heliumia ei saa vetää henkeen

Heliumilla täytetyt ilmapallot ovat vappuna tuttu näky katukuvassa. Kaasuyhtiö AGA muistuttaa, että helium nostaa pallon ilmaan turvallisesti, mutta hengitettynä se on erittäin vaarallista.

Kajaanissa ei räjähtänyt

Kajaanissa Salmelantiellä ollut uhkaava tilanne on saatu laukeamaan. Tilanne laukesi, kun keski-ikäinen kajaanilaismies tuli vapaaehtoisesti ulos vaunusta. Käskytyksen jälkeen mies otettiin kiinni ja hänet toimitettiin ambulanssilla sairaalaan.

Mies uhkaa kaasuräjähdyksellä Kajaanissa

Hätäkeskukseen tuli ilmoitus kello 15.05, että Kajaanin Salmelantieltä itsetuhoinen mies on ottanut lääkkeitä ja laskeneensa kaasua asuntovaunuunsa.

Yksi kuoli kaasuräjähdyksessä

Yhdysvaltojen Philadelphiassa palomiehet olivat tutkimassa kaasuvuotoa pääkaasuputkessa. Samaan aikaan sattuikin räjähdys, jossa kuoli ainankin yksi ihminen ja viisi loukkaantui. Neljä heistä on kriittisessä tilassa.

<
Siirry sivun alkuun