rehtori

Teinitytön Facebook-moka maksoi perheelle 60 000 euroa

Yhdysvaltojen Floridassa sijaitsevan Gulliverin koulun rehtorin Patrick Snayn työsopimusta ei uusittu, kertoo Miami Herald. Rehtori haastoi koulun oikeuteen ikäsyrjinnästä.

Rehtori kosti huoltajan tekemän kantelun, keksi väitteen kouluampumispuheista

Keski-Uusimaa kertoo, että Mäntsälässä sijaitsevan koulun rehtori tuomittiin Tuusulan käräjäoikeudessa perättömästä lausumasta viranomaismenettelyssä 1 080 euron sakkoihin ja 1 000 euron vahingonkorvauksiin.

Rehtorin viesti vanhemmille: ”Täällä tapahtuu hurjia juttuja”

Aamulehti kertoo, että Akaan Toijalassa nuorten keskuudessa on ollut tänä syksynä levotonta. Yhteiskoulun rehtori Jukka Oksa on huolestunut alueensa nuorista. Koulussa on ollut poikkeuksellisen paljon tönimistä ja pystypainia.

Oppilas kuristettiin tajuttomaksi, rehtorin mukaan asia ei ole uutisoimisen arvoinen

Länsi-Suomi kertoo, että perjantaina aamupäivällä Raumanmeren yläkoulussa 13-vuotias poika kuristi ikätoverinsa tajuttomaksi riidan päätteeksi.

Rehtori osti tavaroita koulun piikkiin 19 000 euron edestä

Keski-Uusimaan mukaan keravalaisen Kalevan koulun entinen rehtori hankki koulun määrärahoilla omaa käyttöönsä suuren määrän atk-laitteita, soittimia ja viihde-elektroniikkaa vuosina 2006-2009.

<
Siirry sivun alkuun