Päivän kuvissa rakkautta ja festarit

Hmm, taas on yksi viikko takana. Viikonloppu oli mahtava, kun ensin oli vuorosssa Lappeenrannan Yöt -festarit ja sunnuntaina odotettu vieras saapui luokseni. Tässä Facebookin päivän kuvat.

Maanantai: Joulukuussa saadun uuden sähkärin matkamittarissa ylittyi jo 500 kilometriä. On siis tullut ajettua ihan mukava määrä, kiitos kaikille perässä ajaneille.

500 km näyttää mittari.

Tiistai: En tunnistanut tätä taloyhtiömme pihassa olevaa kukkaa, joten otin selvää laittamalla tekstiksi ”kukka”. Hortonomit kertoivat sen olevan Daalia, kiitos vaan heille.

Daalia kukkapenkissä.

Keskiviikko: Kummityttöni Katariina kävi kylässä ja vikkelänä tyttönä kiipesi toiseen pyörätuoliini. Selkänojan takaa oli hyvä kurkistella ja ihmetellä maailman menoa.

IMG_9940

Torstai: Lähetyksen torstaitorilla tuli jälleen käytyä muurinpohjaletulla. Aamulla leikattiin vähän hiuksia, kuvassa auringonvalo hieman hämää ja sivulta hiuksia ei näytä olevan ollenkaan.

IMG_9956

Perjantai: Kävin mustikassa perjantaina, siis en mahtunut niiden sisälle, joten tyydyin keräilemään. Osa päätyi pakkaseen talvea varten ja osan söin. Menkääpäs siis tekin metsään.

Mustikoita, vadelmia ja puolukka.

Lauantai: Ilta meni upeasti Lappeenrannan Yöt -festareilla, jossa esiintyivät muun muuassa Jonne Aaron ja Cheek. Kuvaan pääsi salkkareiden Isabella. 😉

996817_10152999619130247_2109549081_n

Sunnuntai: Maiju tuli ensimmäistä kertaa luokseni sunnuntaina. Nyt vietetään laatuaikaa, eli blogin päivitykset saattavat vähentyä pariksi päiväksi.

1005154_10153000260095247_557919878_n

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa