”Sinullekin tulee vielä päivä,
kun opit asettumaan rajoihin.”
Niin minulle sanottiin.
Suljen silmäni ja yhä tunnen,
vain jalkojani polttavat liekit.
Ne kehoittavat eteenpäin
tien reunojen rapistessa alla.
Olisinko parempi ihminen,
jos osaani hiljaa tyytyisin
vai onko elämä sittenkin
avoinna kaikille, minullekin?
Pusersin kädessäni vihaa
pitkään ja hartaasti
halusin tästä kaikesta pois.
Yhä muistaen sen aran ja pelokkaan,
lapsen lailla kulkeneen.
Naisen keskeneräisen, pienen ja
nyt
voimakkaan.
Ja se sydän, rakastaa yhä edelleen,
eikä tyydy vähään.
