Apuva! – Jo 30-vuotta mittarissa

Rakkaan Maijun laulaessa herkkiä biisejä syntyi sopiva mieliala kirjoittaa seuraava bloggaus. Tänään perjantaina täytän virallisesti 30-vuotta ja kai se on pienoinen ihme tämän sairauden kanssa.



Elämä on tähän mennessä ottanut paljon, mutta myös antanut takaisin. Enpä olisi ikinä uskonut, että kolmikymppisenä minulla on vaimo ja oma asunto. Elämä on ihmeellistä.

Scan0041
Olenko vähän muuttunut?

 

parempaan päin
hän sanoi ja otti mua kädestä kii
silloin mä tajusin ettei kaikki mee niin kuin etukäteen huomista suunniteltiin
ja nyt mennään näin
parempaan päin…

Parempaan päin – Haloo Helsinki!

IMG_8040

Synttäreitä juhlittiin jo viime lauantaina sukulaisten ja avustajien kanssa. Tarjolla oli muun muassa voileipä- ja juustokakkuja.

Ennen juhlia oli odottava tunnelma.
Ennen juhlia oli odottava tunnelma.
Risuja lahjaksi?
Risuja lahjaksi?
Voi mitä herkkuja!
Voi mitä herkkuja!
Tonnikala- ja pekonivoileipäkakkua.
Tonnikala- ja pekonivoileipäkakkua.
Hyvä ruoka, parempi mieli.
Hyvä ruoka, parempi mieli.
Tytöt keinuivat.
Tytöt keinuivat.
Futista myös pelattiin.
Futista myös pelattiin.
Ja lahjojakin tuli.
Ja lahjojakin tuli.

Huomenna on vuorossa Olavinlinnassa Juha Tapio & Kuopion kaupunginorkesteri. Tuota konserttia on odotettu jo pitkään. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.

IMG_8184
Uusi koti!

 

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa