Maanantaina Areenaan tuli katsottavaksi dokumentti Wheels of Freedom, joka kertoo Ville Jaarannon matkasta sähköpyörätuolilla Oulusta kohti Lissabonia.
Dokumentti herätti runsaasti tunteita, valitettavasti negatiivisia. Ideana tuo 6 000 kilometrin matka kuulostaa mahtavalta, mutta suunnittelu oli jäänyt pahasti kesken ja matka oli tuhoon tuomittu jo ennen alkamistaan.
Matkan oli tarkoitus kestää 100 päivää eli yhtenä päivänä oli tarkoitus edetä noin 60 kilometriä. Avustajia mukana oli kolme ja yksi vuorollaan ajoi mukana polkupyörällä. Kaksi seurasi asuntoautolla, joka oli käytössä Helsinkiin asti. Loppumatkalle ostettiin pakettiauto, jolla kuljetetaan matkatavarat ja avustajat nukkuisivat siellä.
Minua harmittaa todella paljon se, että dokumentti antaa huonon kuvan henkilökohtaisen avustajan työstä. Avustajat joutuivat päättämään matkaan liittyvistä asioista, kun päähenkilö tuntui olevan liikkeellä asenteella, että kyllä ne asiat järjestyy. Matkaan lähdettiin ilman sovittuja työvuoroja. Minua häiritsi myös se, että työvuorossa oleva avustajakin joi alkoholia.
Avustajan kohtelu oli matkalla surkealla tasolla. Vapaapäiviä koko matkalle ei oltu suunniteltu eli yhden avustajan työajaksi olisi matkalla tullut 800 tuntia. Kahdeksassa viikossa työtunteja saisi tulla korkeintaan 320. Työehtosopimuksen mukaan työ- ja lepoajoista voi poiketa matkalla enintään 30 päivän ajan. Avustajille oli luvattu palkan lisäksi ateriakorvaus, joka jäi kuitenkin saamatta.
Matkabudjetti tuntui olevan täysin tuntematon. Avustajat tuntuivatkin olevan huolissaan siitä, että miten rahat riittävät matkaan. Ymmärrän heidän huolensa, sillä avustajille ei saa koitua kuluja matkasta.
Jokainen toki tekee haluamallaan tavalla, mutta itse ainakin suunnittelen reissut mielelläni tarkasti etukäteen, että voin oikeasti nauttia matkasta. Tämmöinen dokumentti saattaa tehdä hallaa myös meille muille avustajien työnantajille. Valitettavan moni yleistää asioita tämänkin dokumentin kohdalla.
