Pyhäinpäivä ja ajatukset edesmenneissä läheisissä

Tänään lauantaina on hyvin pitkät perinteet omaava Pyhäinpäivä. Pyhäinpäivä on kristillinen pyhimysten, marttyyrien ja vainajien muistopäivä. Pyhäinpäivää vietetään Suomessa välille 31.10.–6.11. osuvana lauantaina.



Monet vievät perinteisesti pyhäinpäivän hautausmaalle läheisten haudoille kynttilöitä. Jotenkin en itse tuosta perinteistä niin välitä, sillä keskuudestamme poistuneet ovat mielestäni aivan muualla. Hautausmaalla on vain heidän maalliset jäännökset. Toisekseen läheisten ihmisten haudat eivät ole kovin lähellä.

Jokaisen meistä läheisen ja tärkeän ihmisen menettäneen mieleen nousee varmasti tänään paljon muistoja heistä. Itsellä pyörii mielessä muistoja etenkin näin pyhäinpäivänä äidistä, veljestä ja isästä.

Muutenkin tämä pimeä vuodenaika on tunteita herättävä niin kuin aiemmin kirjoitinkin. Kahdeksan vuotta sitten äiti oli heikossa kunnossa ja menehtyi marraskuun puolivälissä.

Vakavan sairauden kanssa elävälle kuolema on kuitenkin tavallaan aina lähellä. Varsinaista kuolemanpelkoa minulla ei ole, mutta haluaisin kuitenkin tehdä jotain sellaista, että minusta jäisi ihmisten mieleen muutakin kuin blogi.

Tässä hiukan minun ajatuksia siitä mitä pyhäinpäivä . Mitä ajatuksia pyhäinpäivä herättää sinussa?

Pöydällä pyhäinpäivä kynttilä, enkeli ja lintu.

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa