Vähensin Facebookíssa oloa, aikaa jää enemmän muihin juttuihin

Olen miettinyt jo pidemmän aikaa sitä, että miten paljon sosiaalisessa mediassa ja etenkin Facebookissa käyttäjien juttujen taso on laskenut kuin lehmän häntä. Harvoin tuntuu löytyvän keneltäkään kovin järkevää sanottavaa. Asiasta kirjoittavien jutut yleensä käännetään vitsiksi tai aletaan vääntää täysin väärään suuntaan alkuperäisestä aiheesta.

Maijun poistettua äskettäin oman profiilin Facebookista huomasi hän, että nyt jää enemmän aikaa tehdä monia muita asioita. Tämän myötä aloin miettimään omaa käyttäytymistä ja toimintaa Facebookissa. Tajusin nopeasti ettei siinä ole oikeastaan mitään järkeä.

Facebook ahdistaa kuvan tyttä.

Avaan aamulla aamiaisen jälkeen selaimen ja alan katsomaan, että mitä Facebookin maailmassa on ehtinyt tapahtumaan edellisen illan jälkeen. Harvoin sieltä löydän sen kummempaa juttua kuin järjettömiä uutisia tai peli yms ilmoituksia, mutta silti jään sinne pitkäksi aikaa pyörimään. Tämän ajan voisin oikeasti käyttää johonkin paljon järkevämpään, esimerkiksi blogin kirjoittamiseen.

En itse ainakaan vielä jätä taakseni Facebookia kokonaan, siihen minusta ei sentään ole. Kyseisen paikan kautta tulee kuitenkin selvästi eniten kävijöitä Pietar.iniin, eli se on paras kanava tavoittaa lukijat. Monesta seuraajasta on vuosien varrella tullut jotenkin läheinen, jonka kuulumiset kiinnostaa kuulla. Jännä sinänsä, kun ei oikeastaan edes tunneta.

Facebook jatkossa

Jatkossa aion yrittää opetella käyttämään sosiaalista mediaa vähän järkevämmin. Ensimmäinen askel on se, että en avaa Facebookia heti läppärin avaamisen jälkeen. Jos jollakin on ollut jotain tärkeää sanottavaa niin näen sen Chromebookiin lataamani Messenger-sovelluksen kautta, joten se ei ole syy avata Facebookia. Muutenkin pyrin hoitamaan tärkeät asiat puheluilla tai tekstiviesteillä, koska ne huomaan varmasti.

Sitä ei voi millään kuitenkaan kiistää, että Facebookissa ja sosiaalisessa mediassa on paljon hyvääkin, kuten esimerkiksi ryhmien tuoma vertaistuki samassa tilanteessa oleville. Välillä saattaa myös löytyä oikeasti tärkeää tietoakin tai vaikka hyvän mielen tuova päivitys.

Mielestäni se Facebookin alkuperäinen idea on kuitenkin kadonnut jo pitkän aikaa sitten. Kuvien ja päivityksien sekaan on tullut kaikkea muuta turhaa, joita työnnetään ruutuun liian usein. Osa syy ihmisten kyllästymiseen on siis myös itse Facebookissa.

Tunnetko sinä koskaan samalla tavalla? Onko sinulla ollut mielessä Facebookin jättäminen ja sen ajan käyttämisen johonkin hyödylliseen?

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.