Juha Tapion konsertti sekä muut matkan tapahtumat - Pietar.in
Siirry sisältöön

Juha Tapion konsertti sekä muut matkan tapahtumat

Juha Tapio on mies, joka saa meidät matkustamaan pitkiäkin matkoja. Tällä kertaa suuntasimme Helsinkiin, jossa vietimme konsertin aikaan pitkän viikonlopun.




Itsenäisyyspäivänä taksin nokka osoitti kohti Parikkalaa, josta astuimme rakkaan VR:n junan kyytiin. Lähes kaikki toimi VR:n osalta oikein hyvin ja lastanrattaitakin tuli matkalta kyytiin vain yhdet. Yleensä niitä on pyörätuolipaikalla tuhansia, eikä vanhemmat osaa niitä laittaa edes kasaan.

Ainoa haaste oli sähkömopo, joka oli tuotu junaan ilman paikkalippua. Tämän tiedän, koska ne kaksi ainoaa paikkaa pyörätuolilla liikkuville oli meillä. On toki väärin, että paikkoja on vain kaksi. Väkisin junaan tukeminen ei kuitenkaan tee haittaa VR:lle vaan meille muille paikkaa tarvitseville.

Helsingissä yövyimme perinteisesti Scandic Simonkenttä -hotellissa. Kampissa sijaitseva hotelli on todella hyvältä paikalla, sillä rautatieasemlta hotellin lähelle pääsee asematunnelin kautta. Lisäksi hotellilta pääsee suoraan kahteen eri ostoskeskukseen. Tämä on ihanteellista tähän aikaan vuodesta, kun kelit ovat mitä ovat.

Simonkenttä on siitä hyvä hotelli, että se tarjoaa esteettömyyttä tarvitseville asiakkailleen käyttöön nostolaitteen. Näin matkailu helpottuu, kun ei tarvitse omaa kuljettaa mukana. Myös sähkösäätöiset sängyt ovat iso plussa.

Konsertin lisäksi yksi odotetuimmista kohdista oli itsenäisyyspäivän juhla-illallinen Burger Kingissä. Ruokana söin gluteenittoman Steakhouse hampurilaisen ja Maijun kanssa puoliksi ranskalaisia perunoita pekonilla, paahdetulla sipulilla ja juustokastikkeella.

Burger Kingissä syömässä.

Juha Tapion konsertti

Lauantaina oli sitten vuorossa se reissun odotetuin hetki, eli Juha Tapion konsertti Hartwall Arenalla. Tämän odotetun konsertin jälkeen Juha jäi ansaitulle keikkatauolle.

Konsertin alku oli aika pitkälti tuttua, sillä en edes osaa laskea, että kuinka monta Juha Tapion konserttia ja keikkaa olen saanut kuulla. Tämä toki nostaa rimaa myös arvostelujen suhteen.

Konsertin taso nousi loppua kohden hurjasti ja välillä tuli sellainen olo, että wau. Juha Tapio voi siis yllättää suuresti myös meidät paljon nähneet fanit. Ja on ihmeellistä nähdä, kun hän jaksaa vetää kaksi ja puoli tuntia putkeen ilman taukoa. Eikä edes hetkeäkään ole paikallaan.

Lyhyesti sanottuna konsertti oli mahtava kokemus, jota kannatti ehdottomasti lähteä katsomaan. Alla kuvia ja videoita konsertista.




Toki viikonloppuna tuli myös shoppailtua Forumilla ja Kampissa. Tällä kertaa ei kuitenkaan mitään ihmeellistä ostettavaa löytynyt. Ja tietenkin matkan aikana tuli nautittua hyvää ruokaa.

Kampin upeat jouluvalot.
Kampin upeat jouluvalot.
Namaskaarin päivän kana.
Namaskaarin päivän kana.
Espresso Housen gluteeniton juustokakku.
Espresso Housen gluteeniton juustokakku.
Eerikin Pippurin broileria.
Eerikin Pippurin broileria.
Manhattan Steakhousen ribsejä.
Manhattan Steakhousen ribsejä.

Kotoa lähteminen vaikka pariksi päiväksi on valtava piristysruiske ja kun siihen lisätään mahtava konsertti. Sen jälkeen on paljon enemmän voimaa jaksaa välillä varsin stressaavaa arkea.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

a