Uusi puhelin, liha takaisin ruokavalioon ja keväinen aurinko

Uusi puhelin, liha takaisin ruokavalioon ja keväinen aurinko olivat vuoden ensimmäisen kokonaisen viikon teemat. Mitä muuta viikkoon mahtui, lue nyt!




Kulunut viikko alkoi joulun päättymiseen eli loppiaiseen. Meiltä tosin katosi joulukoristeet yms rekvisiitta jo edellisen viikon sunnuntaina.

Tilasin uudenvuodenpäivänä uuden älypuhelimen, kun edellisessä alkoi olla akku huonossa kunnossa. Toinen syy uuden puhelimen ostamiseen oli se, että halusin puhelimen, jolla voi päivittää paremmin Instagramia liikkeellä ollessa. Tähän asti olen ottanut kuvat järjestelmäkameralla ja lisännyt ne vasta tietokoneen ääressä.

Uusi puhelin

Uusi puhelin on siis Honor View 20, josta löytyy peräti 48 megapikselin kamera. Aivan uskomattoman hienoja kuvia saa otettua. Alkavat olla peruskäytössä järjestelmäkameran kanssa täysin samaa tasoa.

Puhelimen hinta oli 299 euroa, ei siis mikään paha. Itse tosin maksoin puhelimesta vain 199 euroa, sillä käytin Maijulta joululahjaksi saamani lahjakortin puhelimen ostamiseen.

Uuden puhelimen laatikko.

Uusi puhelin ja ensimmäinen selfie.

Meidän piti syödä lähes koko tammikuu kasvisruokaa, mutta testi kuihtui kasaan jo tällä viikolla. Kasviksia tulee varmasti syötyä paljon enemmän jatkossakin, mutta ei täysin lihaton elämä sovi tähän talouteen. Viikon aikana valmistin myös kasvisruokaa, mutta esimerkiksi leivän päälle laitettiin metukkaa.

Maanantaina kuitenkin valmistui ruokaa linsseistä, jotka ovat hernekasveihin kuuluvia viljelyskasveja.
Linssi on peräisin Lähi-idästä. Nykyään sen tärkeimpiä viljely­alueita ovat Intia, Turkki ja Kanada. Linssit ovat terveellisiä ja edullisia. Ne ovat yleinen raaka-aine itämaisessa ruuassa ja erinomainen kasvisperäinen proteiinin ja ravinto­kuidun lähde.

Linssikastiketta ja riisiä.

Viikonloppuna valmistin lasagnea, johon jauhelihan tilalle tuli soijarouhetta. Tämän lisäksi ruokaan laitoin kasviksista paprikaa, tomaattia ja sipulia. Eikä tietenkään säästelty juuston määrässä.

Lasagne on valmis.




Tällä viikolla on nähty niin syksyistä kuin keväistäkin säätä, Eli on nähty harmautta ja sadetta sekä aurinkoa ja lämpöä. Tähän talveen kuuluva sää on kuitenkin kadonnut jonnekin, eikä löytymisestä ole tietoakaan.

Aurinko toki piristää ihanasti, mutta ei nämä tämmöiset kelit kuulu talveen. Ehkä tälle ilmastonmuutokselle pitäisi laittaa jo stoppi, sillä ei meillä ihmisillä ole mitään oikeutta tuhota tätä maapalloa.

Tätäkään upeaa maisemaa emme saa tuhota.

Säästettiin selvää rahaa, kun tilattiin Matsmart verkkokaupasta. Tämä kuvassa näkyvä määrä tavaraa maksoi vain reilu 32 euroa. Esimerkiksi nuo 84 kpl Fairy konetiskitablettia maksoi 3,99 euroa, kun Prismasta saa samalla hinnalla 22 kpl. Ja mikä parasta vähennät helposti hävikkiä ja säästät luontoa.

Matsmart tilaus kuvassa.

Tässä olikin tämän viikon höpinät ja tarinat. Toivottavasti sinun viikko on ollut mukava ja olet päässyt nauttimaan raittiista ilmasta sekä auringosta.

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa