En lupaa mitään vuodelle 2020, sillä minä tai moni muukaan meistä harvoin pystyy pitämään antamiaan uudenvuodenlupauksia. Asetan kuitenkin viime vuoden tapaan tavoitteita ja toiveita vuodelle 2020.
Tämä ensimmäinen ja tärkein tavoitteeni uudelle vuodelle on sama kuin viime vuonna eli yritän antaa enemmän aikaa Maijulle sekä muille läheisille. Pyrin olemaan enemmän läsnä ja keskittyvän oikeasti ihmissuhteiden ylläpitoon.
Vuosi 2019 oli Pietar.in -blogin ensimmäinen, kun sen aiheena oli vain oma elämäni tai siihen liittyvät asiat. Tänä vuonna pyrin jatkamaan samalla linjalla ja kehittämään blogia entistä parempaan suuntaan. Kirjoitusten tason odotan nousevan uudelle tasolle.
Yksi tavoitteeni on lisätä ihmisten tietoisuutta sairastamastani Duchennen lihasdystrofiasta. Aloitin jo viime vuonna juttusarjan aiheesta ja sitä on tarkoitus jatkaa myös tänä vuonna. Ehkä keksin sen lisäksi jotain muutakin huomiota herättävää.
Yritän vähentää tietokoneella viettämääni aikaa reilusti. Tietokoneella viettämäni ajan pyrin käyttämään entistä tehokkaammin. Tämä onnistuu niin, että vähennän muun muassa sosiaalisen median käyttöä ja ne ajat esimerkiksi kirjoitan blogia. Myös ulkoilu tai valokuvaaminen on hyvä vaihtoehto tietokoneen ääressä istumiselle.
Tammikuun ajan on tarkoitus syödä kasvisruokaa, ihan ilman mitään haasteita. Sen jälkeen liha tulee takaisin ruokavalioon, jos siltä tuntuu. Jatkossa aion syödä sitä mikä hyvältä tuntuu. En siis enää aio stressata ruokailulla.
Aion antaa itselleni armoa ja oppia vain olemaan tekemättä mitään. Yleensä minulla pitää olla kokoajan jotain tekemistä. Se on pidemmän päälle aika rasittavaa.
Toiveet vuodelle 2020
Vuodelle 2020 toivon, että Duchennen lihasdystrofia ei kauheasti etenisi ja pystyisin sekä jaksaisin jatkossakin tekemään niitä asioita joihin nyt pystyn. Toivon välttyväni etenkin hengitystieinfektioilta, sillä ne voivat heikentää hengitystäni merkittävän paljon.
Haluan matkustella entiseen tapaan ja tutustua uusiin paikkoihin tänäkin vuonna. Viime vuonna ei käyty yhtään kertaa ulkomailla, mutta tänä vuonna toivon pääseväni käymään myös muualla kuin Suomessa.
Suunnitelmia meillä jo on, mutta toteutuminen vaatii paljon rahaa. Meillä henkilökohtaista avustajaa tarvitsevilla iso este pidemmille matkoille lähtemisessä on se, että korvaukset matkakuluista maksetaan jälkikäteen. Esimerkiksi meidän tapauksessa pitäisi löytyä ennakkoon viiden ihmisen matkarahat.
Teitkö sinä tälle vuodelle mitään lupauksia? Jätä kommentti, että mitä olet luvannut vuodelle 2020!