Vauhdilla kulunut viikko – ”itse tehtyä kebabia, itsekkyyden ihmettelyä, kylvöhommia”

Koronasta huolimatta aika kuluu vauhdilla, eikä tylsää ehdi tulla. Tähän kuluneeseen viikkoon on mahtunut muun muassa kebabin valmistusta ja puutarhatöitä.




Aloitetaan kirjoitus viikosta poikkeuksellisesti edellisestä sunnuntaista. Viikko nimittäin päättyi kivasti maukkaan kebabin valmistukseen.

Naudan jauhelihaa kilon verran pyöritin mausteiden kanssa yleiskoneella puolisen tuntia. Tämän jälkeen lihasta tehtiin pötkö, joka pyöritettiin tiukasti folion sisään. Lihaa paistettiin uunissa 100-asteen lämmössä kunnes sisälämpötila oli 80-astetta. Tähän kului aikaa yli viisi tuntia. Tämän jälkeen jäähtynyt liha vetäytyy jääkaapissa 12 tuntia.

Kyseessä ei siis ole mikään pikaruoka, jos sen tekee alusta alkaen itse. Tätä herkkua pääsee syömään vasta seuraavana päivänä. Ei kyllä olisi jaksanut millään odottaa, että pääsi syömään. Hyvää kuitenkin kannatti odottaa.

Raaka lihapötkö.

Valmista kebabia ja kasviksia.

Heti viikon aluksi maanantaina söin siis kebabia ja kävin vähän ulkoilemassa. Vähän oli viileä tuuli jo tuolloin, ihan kuin ennen talvea. Sitten tulikin takatalvi ja hurja lumisade. Loppuviikosta ulkoiltu jäikin vähemmälle.

Aurinko paistoi ja kylmä oli tuuli.

Korona muuttaa myös perinteitä

Tiistaina vietettiin seurapaitapäivää kotona. Normaalisti päivää vietetään missä tahansa, mutta nyt on toisenlainen aika koko maailmassa.

Päivän tarkoituksena oli kaivaa esiin kaapista seurapaita, pukeutua siihen ja julkaista kuva sosiaalisessa mediassa. Tämä minun SaiPa fanipaita on muistaakseni kaudelta 2001-2002 ja selässä nimi tietenkin suosikkini Vladimir Machulda. Kaapista löytyy peräti neljä erilaista SaiPan pelipaitaa.

Tunnustan väriä.

Yleensä palmusunnuntaina meillä on käynyt siskon lapset virpomassa. Nyt tämä perinne katkesi koronan myötä, sillä halutaan välttää kaikki turhat riskit. Kaikkea nämä kulkutaudit aiheuttaakin.

Sunnuntaina pääsin kuitenkin nauttimaan ihanasta auringosta parvekkeelle. Lämmintä oli kuin kesällä parhaimmillaan. Toivottavasti kesästä pääsisi nauttimaan entiseen tapaan.

Siellä se aurinko on.

Kaapista löytyi vuosi sitten ostettuja tillin siemeniä pussillinen, joten päätin yrittää kasvattaa tätä kasvia. Tilli alkoi kasvaa hurjasti alle viikossa. Tässä kuvassa näkyy myös tammikuussa istutettu avokado. Molemmat ovat selvästi tykänneet olla kasvivalon alla. Myös basilikaa on laitettu kasvamaan.

Minä ja kasvit.

Koronan suhteen tilanne on täällä Savonlinnan suunnalla vieläkin onneksi rauhallinen. Todettuja tapauksia on tällä hetkellä kolme, mutta ei varmasti siihen jää. Riskiryhmään kuuluvana pitää olla todella varovainen ja pysyttävä lähinnä kotona.

Sopeutuminen tähän monelle suomalaiselle uuteen tilanteeseen ei ole ollut vaikeaa, sillä meille tämä on lähes normaalia elämää. Toki tämä sisätiloissa pysyminen on välillä hermoja kiristävä, mutta yhdessä selvitään eteenpäin.

Savonlinnan kaupunki ohjeistaa näin.

Lopuksi ohjeita tulevaan viikkoon meille kaikille. Minua ärsyttää suuresti ne ihmiset, jotka eivät näitä ohjeita halua itsekkyyttään noudattaa. Onko heille oikeasti muiden elämä niin arvotonta, että haluavat asettaa heidät vaaraan. Ei näitä rajoituksia ole pienin perustein asetettu. Hävetkää siis itsekkäät pöljät ja noudattakaa ohjeita.

Muistetaan yhdessä noudattaa niitä koronaan liittyviä annettuja ohjeita niin paluu arkeen tapahtuu vauhdilla. Oikein hyvää tulevaa viikkoa ihan jokaiselle!

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.