Henkilökohtaisen avustajan työnantajuus ei ole aina helppoa. Tämän sai taas kerran huomata, kun etsittiin uutta työntekijää ja kaikki ei mennyt niin kuin olisi toivonut.
Olen pari kertaa aiemminkin kirjoittanut haasteista, joita henkilökohtaisen avustajan työnantajuus on tuonut mukanaan. Ei varmaan koskaan kuitenkaan tule tilannetta, että kaikki ihmeelliset asiat olisi nähty. Vaikka niin välillä jostain syystä erehtyy luulemaan.
Ensiksi vähän taustaa
Meillä on ringissä avustajia yhteensä seitsemän kappaletta. Osa avustajista tekee töitä kokopäiväisesti ja osa tekee vähemmän tunteja kuukaudessa. Pääsääntöisesti minulla ja Maijulla on päivällä omat avustajat töissä. Tämä on välttämätöntä, sillä ei kukaan jaksa viettää aikaa puolisonsa kanssa samoissa tiloissa. Meillä on omat päivittäiset askareet ja se tasapainottaa elämää mukavasti. Yöllä puolestaan riittää ainakin vielä yksi avustaja.
Jotkut ovat ihmetelleet sitä, kun haemme uusia henkilökohtaisia avustajia välillä useasti. Tämä johtuu siitä, että vaihtuvuutta tulee välillä väistämättä tämän kokoisessa ringissä. Ihmisten elämäntilanteet muuttuvat, elämässä täytyy mennä eteenpäin ja silloin saattaa esimerkiksi olla tarvetta vähentää työmäärä. Joustavina työnantajina ymmärrämme muuttuvia tilanteita ja yritämme keksiä ratkaisuja, jotka tyydyttävät kaikkia osapuolia.
Äskettäin etsimme uutta avustajaa rinkiin, kun tunteja vapautui sen verran, että oli mahdollisuus palkata yksi uusi työntekijä. Tämä ehkä toisi helpotusta sijaispulaan. Etsimme ja myös löysimme yhden uuden henkilön, jonka kanssa yhteistyö olisi voinut hyvinkin voinut onnistua. Työvuorotkin oli lokakuulle jo ilmoitettu pari viikkoa sitten.
Sitten tapahtuu hyvin odottamatonta, kun aletaan sopia työhön perehdytystä. Tulee nimittäin ilmoitus, että työtä ei oteta vastaan. Työ on kuulemma liian raskasta. Hän kuitenkin oli lupautunut aloittamaan työn ja tiesi, että mitä kaikkea kuuluu työnkuvaan. Todella ikävää käytöstä, sillä työ olisi alkanut lokakuun alkupuolella. Aika mahdoton tehtävä löytää uusi työntekijä viikossa.
Tämän ikävä tempauksen myötä kaikki alkoi taas alusta ja etsimme jälleen uutta avustajaa. Elämä ei ole aina mitään helppoa, eikä todellakaan toivoisi yhtään ylimääräistä showta lisää. Puhumattakaan stressistä, jota tämmöinen aiheuttaa. Näin lyhyellä varoitusajalla ei ehdi uutta avustajaa mitenkään löytämään.
Välillä tämä on vain tämmöistä pelinappulana oloa. Kaikista ikävintä on se, että tähän touhuun alkaa olla jo niin turtunut ettei oikein tunnu enää miltään. Eipä tästä ole kuin yksi tie ja se on eteenpäin.
