Heinäkuu 2022 täynnä paljon kaikkea mukavaa

Heinäkuu 2022 on nyt taputeltu ja kesä lähestyy kohti loppuaan. Meidän heinäkuuhun on kuulunut ulkoilua, hyvää ruokaa sekä risteily.

Kesäkuussa alkaneet hyvät lämmöt saivat onneksi jatkoa heinäkuun puolella. Kuukauden vaihtumisen kunniaksi käytiin Tuiskun kanssa syömässä pehmikset legendaarisella Lippakioskilla. Kesä ei nimittäin ole kesä, jos ei käy edes kerran lipalla. Tämän kesän uutuus makuna on päärynä, joka yllätti raikkaalla maullaan. Mutta oli se kyllä aika makeakin. Suosittelen lämpimästi ihan kaikille.

Heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna tuli tehtyä paljon kaikenlaista muutakin mukavaa. Lauantaina käytiin nimittäin Tuiskun kanssa eväsretkellä Laitaatsillan uimarannalla. Eväät ja maisemat olivat ihan huippuluokkaa. Paikan hiljaisuus oli tietenkin myös iso plussa. Paluumatkalla tapahtui vähän ikävämpi juttu, kun Tuiskun sähköpyörätuoli hyytyi. Helle ja kohta vaihtoon menossa oleva kulkuväline ei ole kovinkaan hyvä yhdistelmä. Onneksi on vahvat sekä sinnikkäät henkilökohtaiset avustajat.

Heinäkuu 2022 lähti käyntiin jäätelöllä ja kahvilla.
Helle ja jäätelö hymyilyttää.
Saimaan upea maisema ihastuttaa.
On se vaan niin upeaa katsottavaa.
Minä ja katujyrä vastakkain.
Kumpi vie voiton tässä taistelussa?

Ei valitettavasti koko heinäkuu 2022 ollut täynnä hyviä uutisia, sillä päädyimme tilanteeseen, että pitää etsiä uutta henkilökohtaista avustajaa. No nyt moni ajattelee, että taas kerran. Mutta kun avustajia on ringissä yhteensä seitsemän niin vaihtuvuutta on pakosti. Jos siis henkilökohtaisen avustajan työ Savonlinnassa kiinnostaa ota yhteyttä.

Kuukauteen saa näköjään mahtumaan monta ruokaan liittyvää juttua. Käytiin nimittäin syömässä Savonlinnan Kauppatorilla sijaitsevalla Kalastajankojulla. Kyseisen ravintolan muikut ovat maailman parhaat. Nykyään en voi niitä syödä, koska niitä ei oikein kannata gluteenittomana valmistaa. Kalastajankojulla saa gluteenittomana muun muassa Fish & Chips annoksen. Tämä on lähes yhtä hyvää kuin Lontoossa.

Fish & Chips, coleslaw-salaatti ja remoulade annos lautasella.
Fish & Chips, coleslaw-salaatti ja remoulade on kokeilemisen arvoinen ruoka.
Heinäkuu 2022 oli lämmin ja se näkyi pöydän ääressä.
Aurinko lämmitti mukavasti ruokaa syödessä.

Paljon kaikkea tekemistä

Kuukauden lopussa alkoi tuntua siltä, että kesän loppu alkaa vääjäämättä lähestyä. Herättiin oikeasti tekemään asioita, joita voi tehdä vain kesällä. Heinäkuun viimeisenä maanantaina päätettiin lähteä nauttimaan iltapalaa rannalle. Leivät, tee sekä sipsit mukaan ja menoksi. Pakko on todeta, että ruoka maistuu paremmalta, kun sen nauttii ulkona.

Keskiviikkona puolestaan lähdettiin nauttimaan Lippakioskille päärynäpehmistä. No siinä jäätelöä syödessä heitin ilmaan ajatuksen, että lähdetään kaupungin ympäri risteilylle. Tämä heitto on tuttu jo vuosien takaa, mutta Tuisku ei ole innostunut aiemmin. Suureksi yllätykseksi Tuisku päätti voittaa pelkonsa ja päädyimme katselemaan kaupunkia toisesta näkökulmasta. Hienot näkymät olivat veden suunnalta, mutta vielä hienompaa on Tuiskun rohkeus tehdä aiemmin pelkäämiään asioita.

Savonlinnan Kauppatorin laiturista löytyvä M/S LakeSeal laiva on saavutettavissa myös sähköpyörätuolilla. Laiturista laivaan siirtymisessä tarvitaan hieman apua, ystävällinen henkilökunta on tähän käytettävissä. Sisätilat ovat avarat ja pöytiä voi siirtää tarvittaessa. Henkilökohtainen avustaja pääsee mukaan ilmaiseksi. Suosittelen lämpimästi tätä risteilyä.

Lapset ja Topi sammakko pöydän ääressä.
Siskon lasten kanssa käytiin leikkikentällä ja uimassa.
Hymyilevät vamaset laivan kyydissä.
Nyt ollaan laivan kyydissä.
Olavinlinna ja virtaava Kyrönsalmi ajankohtana heinäkuu 2022..
Olavinlinna näyttää erilaiselta vesistön suunnalta.
Aurinko häikäisee rannalla.
Aurinkoisella Poukkusalmen kallioilla oli mukava syödä iltapalaa.

Tässä oli tämän vuotisen heinäkuun kuulumiset meidän suunnalla Savonlinnassa. Miten sinun kuukausi on sujunut?

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.