Erittäin raskas viikko takana

Erittäin raskas viikko on ollut syyskuun viimeinen viikko. Viikkoon on kuulunut toki positiivista, esimerkiksi lopulta tietoa hajonneesta televisiosta.

Sään vaihtelut ovat vaikeuttaneet elämää, sillä se tuo mukanaan enemmän kipuja. Se on tullut tutuksi viime vuosina. Onneksi hyvät lääkkeet vievät pahimmat kivut pois. Viileästä säästä huolimatta lähdettiin maanantaina ulkoilemaan Tuiskun kanssa. Ajettiin täysin huomaamatta tunnin lenkki kodin lähiympäristössä. Hyvässä seurassa aika kuluu täysin huomaamatta.

Minä ja Tuisku ulkoilemassa.
Ja kuva todisteeksi, että oltiin varmasti ulkona.

Suhteellisen lämpimät säät tulivat hetkeksi takaisin tiistaina. Olin jo aivan varma, että lämmöstä saa seuraavan kerran nauttia vasta ensi keväänä. Siihen on aikaa muuten enää noin viisi kuukautta. Tiistaina lämpömittari nousi lähes kahteenkymmeneen asteeseen, joten ulos oli lähdettävä fysioterapian jälkeen. Kävin K-Citymarketissa omien plussa tarjousten perässä, tosin ei niitä taaskaan ollut jäljellä. Ihme homma, kun ei koskaan ole haluttuja tuotteita.

Kevyen liikenteen väylä kulkee metsän läpi.
Metsän läpi ajoin kotiin.
Saimaan sininen vesi ympäröi pyttysaarta.
Pyttysaari kylpee auringossa. Tämän kuvan Tuisku kävi ottamassa avustajan kanssa.



Keskiviikkona oli kuluvan viikon jälkimmäinen fysioterapia, jossa käsiteltiin taas yhden kerran jalkoja. Viime viikolla alkaneet kovemmat kivut alkavat nyt olla onneksi historiaa. Ennen fysioterapiaa tehtiin pizzapohja valmiiksi ja fysioterapian aikana henkilökohtainen avustaja valmisti pizzan. Pannupizza sai täytteeksi kinkkua, savulohta, aurajuustoa ja persikkaa. Lopputulos oli oikein hyvä. Ruoan jälkeen lähdin kauppaan ostamaan Juvan hapankaali Oy:n valmistamia Wairikin suolakurkkuja. Ne ovat erittäin hyviä tai siis parhaita, joita olen syönyt. Ja tämä on paljon sanottu, sillä rakastan suolakurkkuja ja olen niiden suurkuluttaja.

Pizza lautasella.

Keskiviikkona päätettiin, että lähdetään torstaina käymään taksilla kaupoilla. Kohteina olivat Tokmanni, Rusta ja Prisma, jotka sijaitsevat toisella puolella kaupunkia. Sinne mennessä käytetään vammaispalvelulain nojalla myönnettyjä kyytejä. Tähän väliin on pakko kehua Jorman liikenne ja Taxipalvelut Oy:n palvelua. On aivan eri tasolla kuin monet muut taksit. Prisman ruokaostokset tilattiin valmiiksi lokerikkoon, josta ne on helppo hakea.

Minulla on päällä nahkatakki ja vaaleanpunaiset housut.
Tyylikkäästi liikkeelle lähdössä.

Erittäin raskas

Torstain erittäin hyvän ja rentouttavan päivän jälkeen oli aika palata normaaliin arkeen. Alkaa olla henkiset voimavarat olla täysin lopussa, kun ollaan pyöritetty henkilökohtaisten avustajien rinkiä vajaamiehityksellä kesän alusta saakka. Sijaisia on aivan älyttömän vaikea löytää, kun ei ihmisten kannatta pieniä tuntimääriä tehdä. Ei kannattanut oikeastaan ennen, eikä etenkään nyt, kun hallitus päätti vaikeuttaa kaikkea.

Päivään kuului myös positiivista kerrottavaa. Meille saapui yli kaksi viikkoa sitten uusi televisio. Edellinen alkoi vaikuttaa siltä, että se hajoaa milloin tahansa. Onneksi television tie ei ole vielä käyty loppuun, koska uusi saapui rikkinäisenä. Se oli kokenut kovia kuljetuksessa. No Gigantti sai asian etenemään vasta ja korvaava tuote saapuu ensi viikon keskiviikkona.

Television näyttö on rikki.



Lauantaina oli hyvin epävakainen sää, niin kuin syksyllä pitääkin olla. Sateiden välissä ehdittiin onneksi hyvin ulkoilemaan. Ei ollut mitenkään erityisen lämmin päivä, mutta hyvää teki mielenterveydelle. Oltiin vietetty oikeastaan kaksi edellistä päivää sisätiloissa. Illalla tuli yllättäen katsottua jääkiekkoa. SaiPa kohtasi viikon ainoassa ottelussa Vaasan Sportin. Ottelu päättyi valitettavasti Sportin voittoon rankkareilla 1-2.

Tuisku ja minä ajetaan sähköpyörätuoleilla kaukana.
Ketäs siellä menee?
Lehtiä vesilammikossa.
Syksy saapuu, nyyh.

Lopulta erittäin hankala viikko on ohi. Sunnuntaina käytiin ulkoilemassa aurinkoisessa säässä. Ruoaksi syötiin gluteenittomia kalapuikkoja, kantarellikastiketta ja perunamuusia.

Lautasella gluteenittomia kalapuikkoja, kantarellikastiketta ja perunamuusia.
Aurinkoinen päivä ulkoiluun.
Sunnuntaina aurinko piristi päivää.

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa