Marraskuu päättyi hyvin sateiseen viikkoon. Tähän viikkoon on mahtunut myös hammaslääkärissä käynti ja reilusti urheilua.
Uusi viikko eli marraskuun viimeinen viikko käynnistyi hyvin harmaassa säässä. Tästä ja sateesta huolimatta lähdettiin Tuiskun kanssa ulkoilemaan puolenpäivän aikaan. Oltiin ulkona lähes huomaamatta tunnin verran. On kyllä todella ihmeellistä, että ulkoillaan lähes päivittäin, vaikka on jo marraskuun loppu. Maanantaina päätettiin käydä läpi hengitystuen tarvikkeet ja lopputulos oli paljon roskaa. Aina tulee säästettyä tarvikkeita, joita ei varmasti tarvitse koskaan.

Tiistaina herättiin taas valkeaan aamuun, kun yöllä oli satanut vähän lunta. Ehkäpä nämä lumet pysyvät maassa muutaman päivän. Viikon ensimmäinen fysioterapia oli vuorossa tiistaina. Tällä kertaa venyteltiin ja käsiteltiin jalkoja. Meillä on aika paljon pehmoleluja, joten kaikki eivät millään mahdu yhtä aikaa esille. Henrik-veljeni syntymäpäivä olisi ollut maanantaina. Sen kunniaksi haettiin varastosta hänen vanha kissa Karvinen.


Keskiviikkona minulla oli Etelä-Savon hyvinvointialueen hammashoitolassa aika, kun paikattiin kaksi hammasta ja poistettiin hammaskiveä. Hieman oli viileä ajaa tuo reilu kilometrin matka, mutta tulihan samalla haukattua raitista ilmaa. Illalla SaiPa lähti katkaisemaan neljän ottelun tappioputkea, kun kotikaukalossa vastassa oli TPS Turku. SaiPa palasi upeasti voittojen tielle maalein 6-1.



Teknisiä ongelmia
Torstaina käytiin Tuiskun kanssa ulkoilemassa yhden päivän tauon jälkeen. Edellisenä päivänä ulkoiltiin erikseen, kun minulla oli hammaslääkäri. Ennen ulos lähtemistä oli kuumottavat paikat, kun sähköpyörätuolista katosi kaikki virrat. Onneksi sain samantien yhteyden huoltoon ja sieltä tultiin katsomaan, että mikä on vikana. Ilmeisesti näyttö on vetämässä viimeisiään. Nyt voi onneksi taas liikkua ja toivoa, että uusi näyttö tulee ennenkuin entinen hajoaa. Vähän lisää jännitystä elämään!
Viikon jälkimmäinen fysioterapia oli vuorossa torstaina. Tällä kertaa fysioterapian aiheena oli niska ja hengityslihakset. Illalla tuli katsottua amerikkalaisen jalkapallon perinteinen kiitospäivän ottelu. Minun suosikki Detroit Lions kohtasi Green Bay Packersin. Olen katsonut tätä kautta nyt muutaman kierroksen ajan, kun Ruutu sai Suomen näyttöóikeudet.


Viisi astetta lämmintä ja vesisadetta oli tämän vuoden marraskuun viimeisen perjantain sää. On tässä säässä se positiivinen puoli, että tulee ulkoiltua enemmän. Käytiin siis ulkoilemassa Tuiskun kanssa myös perjantaina. Ruokana meillä oli makkara-perunasoselaatikkoa. Illalla tuli katsottua jääkiekkoa, kun SaiPa kohtasi JYPin Jyväskylässä. Ottelu päättyi SaiPan voittoon maalein 3-7.



Savonlinnan joulunavaus oli lauantaina,mutta sää ei ollut kovinkaan jouluinen. Vettä tuli oikein urakalla ja tuuli oli viileä. Pysyttiin suosiolla sisätiloissa koko päivä. Illalla oli taas urheilun vuoro, kun SaiPa kohtasi kotonaan Kiekko-Espoon. SaiPa oli ottelussa parempi maalein 4-1. Voitto oli jo kolmas putkeen. Kaikki tämän viikon ottelut päättyivät voittoon. Myös F1 sprinttikilpailu ajettiin Qatarissa. Kilpailun voittoon ajoi McLarenin Oscar Piastri.

Marraskuun viimeinen päivä
Tämän vuoden marraskuu on ollut hyvin erikoinen ainakin sään suhteen. Ollaan käyty ulkoilemassa Tuiskun kanssa lähes joka päivä. Niin tehtiin myös sunnuntaina. Sää oli hyvin aurinkoinen ja lämmintä oli neljä astetta. Ensimmäiseen adventtisunnuntain ohjelmaan kuului myös paljon urheilua. Ensin tuli F1-kilpailu Qatarista ja sen jälkeen amerikkalaista jalkapalloa!

