Kevään lämpö saapui luoksemme

Kevään lämpö saapui luoksemme kuluneen viikon aikana. Viikkoon on kuulunut ulkoilua ja paljon jännittävää jääkiekkoa !




Uuden viikon alkuun saatiin nauttia auringosta muutaman tunnin ajan. Ehdittiin Tuiskun kanssa käymään ulkona auringonpaisteessa puolenpäivän aikaan. Ulkoiltiin reilun tunnin verran. Ehdittiin tulemaan juuri sisälle juuri sopivaan aikaan, sillä sen jälkeen alkoi satamaan kovasti vettä. Maanantai oli urheilun saralla jännittävä päivä, sillä SaiPa ja Porin Ässät kohtasivat toisensa Liigan puolivälierien neljännessä ottelussa. Ottelu päättyi SaiPan tappioon maalein 4-2. Voitot ovat ottelusarjassa nyt 2-2. Keskiviikkona ottelusarja jatkuu Lappeenrannassa.

Olipas taas erittäin piristävää käydä ajamassa pitkä lenkki kodin lähistöllä.
Meneekö tämä playoff huuma jo hieman yli, kun vaihdettiin henkilökohtaisten avustajien punaiset kumisaappaat keltaisiin? Oikeasti ne oli aika jo vaihtaa, sillä vanhat olivat olleet käytössä noin 15 vuotta.

Tiistaina oli hieman väsynyt olo, kun nukuin vähän huonosti. Aamupäivän harmaa sää ei kauheasti auttanut oloon. Iltapäivällä alkoikin aurinko paistamaan, mutta tuuli yltyi kovaksi. Ei käyty ulkoilemassa, kun tuuli oli viileä. Sähköpyörätuolin toisen sähköisesti säädettävän jalkalaudan moottori oli hajoamassa, joten se vaihdettiin uuteen. Päivään kuului myös viikon ensimmäinen fysioterapia, jonka aiheena oli niska ja hartiat. On vähän taas huimannut, kun on paikat niin jumissa kovan ajamisen takia. Onneksi fysioterapeutti osasi taas kerran auttaa ongelman kanssa.

Harmaa sää oli aamupäivällä.
Voi hyvä ihme, kun tämä sammakko haluaa mukaan joka kuvaan!

Aivan älytön tuuli

Keskiviikkona oli pakko käydä ulkoilemassa yhden päivän tauon jälkeen. Oli aika kova tuuli ulkoilun aikana. Välillä tuntui, että pää irtoaa tuulenpuuskan takia, Sää oli kuitenkin yllättävän lämmin, vaikka mittari näyttikin vain paria astetta lämmintä. Liigan puolivälierät saivat jatkoa keskiviikkona, kun SaiPa ja Porin Ässät kohtasivat toisensa sarjan viidennessä ottelussa Lappeenrannan jäähallissa. Ottelu päättyi tällä kertaa SaiPan tappioon. Jos joukkue haluaa päästä välieriin, niin kaksi seuraavaa ottelua on pakko voittaa.

Aurinko piristää mukavasti.

Torstaina oli taas paljon tapahtumia sisältänyt päivä. Tulevan kesän henkilökohtaisen avustajan sijainen oli ensimmäisen kerran perehtymässä. Puolenpäivän maissa oli vuorossa viikon jälkimmäinen fysioterapia, jonka aiheena oli taas niska ja hartiat. Lopuksi käsiteltiin vielä vasenta jalkaa Päivä oli täynnä kaikenlaista tekemistä, joten päädyttiin tilaamaan ruokaa Woltin kautta. Tuisku tilasi mäkkäristä Happy Meal aterian ja minä nepalilaisesta Himalayan Bite ravintolasta. Ruokailun jälkeen lähdettiin Tuiskun kanssa ulkoilemaan.

Onnistuin pilaamaan meidän pimennysverhot pesemällä ne väärin. Niihin tuli useaan kohtaan läiskiä, joista valo pääsi läpi. Tuli aika arvokas pesu. Vuosi sitten ostettiin makuuhuoneen toiseen isoon ikkunaan kunnon pimentävä rullaverho ja ollaan oltu siihen erittäin tyytyväisiä. No nyt on toisessakin ikkunassa samanlainen rullaverho. Kiitos Kaihdinlinna hyvästä palvelusta!

Torstaina sää oli hyvin aurinkoinen ja lämmintä 7 astetta. Edellisten päivien kova tuuli oli laantunut, joten oli aika lämmintä.

Kevään lämpö saapui

Perjántaina lämpötila nousi lähemmäs kymmentä astetta, joten käytin Tuiskun kanssa ulkoilemassa. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta koko päivän ajan Olen suuri Myrttisen kurkkujen fani. Nyt heiltä on tullut myyntiin energiajuoma, jota oli pakko ostaa. Tein videon, kun maistelin kyseistä juomaa. En yhtään ymmärrä, että miten ihmeessä monet ovat tykänneet juomasta. Minun mielestäni se oli todella pahaa. Tässä video, kun maistelin juomaa!

pietarin #duchennemusculardystrophy #savonlinna

Näin aurinkoinen sää oli jo aamupäivällä.
Olipas upea auringonlasku tarjolla perjantaina!

Keväiset säät saivat jatkoa myös lauantaina, kun lämpötila nousi kymmeneen asteeseen. Käytiin Tuiskun kanssa ajamassa kevään pisin lenkki, kun mittariin kertyi noin seitsemän kilometriä. SaiPa oli lauantaina pakkovoiton edessä Porin Ässien vieraana. Ässät johtivat puolivälieriä voitoin 3-2. Edellinen ottelu oli SaiPan osalta erittäin huono, joten parannettavaa oli paljon. Ottelu oli hyvin jännittävä loppuun asti. Lopputulos oli erittäin hyvä, kun SaiPa voitti ottelun maalein 1-3.

Sunnuntaina aamu venyi pitkäksi ja söin aamupalan vasta puoli kahdentoista aikaan. Puolenpäivän jälkeen lähdettiin jo ulkoilemaan, kun päivä oli taas hyvin aurinkoinen ja keväinen. Mittari näytti peräti 12 astetta, joten oli aika laittaa päälle uusi kevättakki. Ulkoilin yli tunnin ajan, ensin hetken aikaa yksin ja sitten ajettiin Tuiskun kanssa pieni lenkki!

Uusi takki on keltainen. Kuka on yllättynyt?

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa