Sirkus Finlandia oli viikon kohokohta. Lisäksi lämpimään viikkoon on kuulunut erittäin paljon ulkoilua ja jalkapallon MM-kisojen ratkaisevia otteluita.
Uusi viikko alkoi hieman huonommassa säässä kuin edellinen päättyi. Lämmintä oli enimmillään 21 astetta ja tuuli oli kova. Välillä satoi myös hiukan vettä. Vietettiin kaikesta huolimatta Tuiskun kanssa ulkona aikaa erittäin paljon. Ollaan tiistaina menossa sirkukseen, joten maanantaina oli tehtävä ruokaa. Tein taas yhden kerran tomaattista makkarakastiketta, jonka kanssa syötiin tällä kertaa nuudeleita. Tuli aika tulista ruokaa, mutta siitä huolimatta erittäin hyvää.


Sirkus Finlandia
Tiistaina oli vuorossa jännittävä päivä, kun käytiin Tuiskun kanssa Sirkus Finlandian näytöksessä. Kyseessä on Sirkus Finlandian 50-vuotisjuhlavuosi. Olin viimeksi käynyt Sirkuksessa lapsena Saaren raviradalla, joten oli jo aika käydä. Näytös oli erittäin viihdyttävä ja todella kannattavaa oli mennä katsomaan. Toivottavasti tämä taiteenmuoto säilyisi tulevaisuudessa. Päivän sää oli vaihteleva, kun aamupäivällä oli pilvistä ja iltapäivällä aurinko alkoi paistamaan upeasti. Illalla puolestaan pelattiin jalkapallon MM-kisojen ensimmäinen välierä, jossa kohtasivat Espanja ja Ranska. Ranska oli täysin aseeton ja Espanja vei ottelun maalein 2-0.



Keskiviikkona oli vuorossa viikon ensimmäinen fysioterapia, joka suoritettiin tällä kertaa ulkona. Sen aiheena oli ylävartalo. Päivän sää oli hyvä, kun aurinko paistoi ihanasti ja oli lämmintä. Vietin ulkona lähes viiden tunnin ajan. Illalla Yhdysvalloissa pelattiin jalkapallon MM-kisojen toinen välierä, jossa pelasivat Englanti ja Argentiina. Ottelun voittajaksi selvinnyt Argentiina saa tehdä kovan työn voittaakseen Espanjan. Finaali, jossa kohtaavat kisojen kaksi parasta joukkuetta pelataan sunnuntaina.


Kalaa ja sieniä
Torstaina oli viikon jälkimmäinen fysioterapia. Tällä viikolla fysioterapia oli kahtena päivänä peräkkäin, koska tiistaina ei sopinut meille sirkuksen takia. Tällä kertaa fysioterapian aiheena oli käsien venyttely ja kylkien käsittely. Torstaina sää oli aika samanlainen kuin edellisenä päivänä, mutta tuuli reilusti vähemmän. Ostettiin pitkästä aikaa Reko-jakelun kautta kalaa. Tällä kertaa paikalliselta kalastajalta ostettiin järvikalamassaa ja ahvenfileetä. Kaupan päälle saatiin kantarelleja. Päivään kuului myös leipomista, kun tein gluteenitonta kääretorttua.


Perjantaina oli taas hyvin aurinkoinen päivä ja lämpötila nousi 23 asteeseen. Tämä tiesi tietenkin sitä, että vietettiin Tuiskun kanssa ulkona aikaa erittäin paljon. Kävin myös Savonlinnan sairaalan kirurgian poliklinikalta hakemassa muutaman hoitotarvikkeen ja samalla reissulla ajoin K-citymarketille. Siinä rantoja pitkin ajaessa mietin, että miten upeassa kaupungissa asutaan. Päivän ruoka tilattiin mäkkäristä Woltin kautta. Sen triplajuustohampurilaisen syönnin jälkeen olen aivan varma, että en vähään aikaan edes katso hampurilaisten suuntaan.


Lauantaina sää oli taas hyvin lämmin, kun lämpötila nousi 26 asteeseen. Aurinko paistoi ihanasti iltapäivään asti, mutta sitten alkoi pilvistyä. Oltiin ulkona yhdessä hyvin paljon ja minä myöhemmin yksin vielä lisää. Syötiin myös ruokaa ulkona. Nyt on nimittäin oltava ulkona paljon, sillä ensi viikolla säät viilenee huomattavasti.

Sunnuntaina oli hyvin epävakainen sää, sillä välillä satoi vettä ja välillä paistoi aurinko. Käytiin kuitenkin Tuiskun kanssa ulkoilemassa ja kastuttiin hieman. Onneksi molemmilla on hyvät vedenpitävät takit. Päivään kuului paljon urheilua, kun katsoin pyöräilyn Ranskan ympäriajoa ja F1-kilpailua Belgiasta. Myöhemmin illalla pelataan jalkapallon MM-kisojen finaali, jossa kohtaavat Espanja ja Argentiina. Siitä enemmän seuraavan viikon jutussa.
