Kevään ensimmäinen viikko
Kevään ensimmäinen viikko alkoi erittäin lumisessa tunnelmassa. Sitten saapuikin kevät ja sen myötä ulkoilukelit.
Kevään ensimmäinen viikko alkoi erittäin lumisessa tunnelmassa. Sitten saapuikin kevät ja sen myötä ulkoilukelit.
Sydämen kuntoa testaamassa kävin tällä viikolla Savonlinnan keskussairaalassa. Viikkoon on kuulunut myös muun muassa pizzaa ja jääkiekkoa.
Pääsiäinen ja kellojen siirtäminen kuuluivat tähän viikkoon. Tässä jutussa kerrotaan, että miten tämä viikko on sujunut.
Chicagolainen pizza on tällä kertaa kokeilussa meidän keittiössä. Kyseessä on hyvin erikoinen pizza, mutta maultaan se vallattoman hyvä.
Aiemmin julkaistu bloggaus taannoisesta Ruotsin reissustamme ei sisältänyt kirjoitusta suuresta rakkauden kohteestani ruoasta. Tässä ihan oma ruokabloggaus.